Siirry suoraan sisältöön

Syöpäsäätiön varainhankinta ylsi vuonna 2016 tavoitteeseen.

Varainhankinnan tuotot olivat yhteensä 7 miljoonan euroa. Varainhankinnassa testamenttituotot ovat edelleen merkittävin lahjoitusmuoto. Testamenttituotot vuonna 2016 olivat 3 352 310 euroa, ja tuotot kertyivät 28 eri lahjoituksesta (5 876 910 euroa vuonna 2015).

Varainhankinnan kampanjoista suurin on Roosa nauha, joka teki ennätystuloksen 1,8 miljoonaa euroa. Kampanjan kirjanpidollinen tulos oli 1 649 430 euroa vuonna 2016 (1 242 129 euroa vuonna 2015).

Vuosi 2016 oli Syöpäsäätiön varainhankinnassa niin onnistumisten kuin haasteiden vuosi. Henkilöstövaihdokset ja digitalisaatioon liittyvä kehitys kuluttivat ennakoitua enemmän resursseja. Kun Roosa nauha keräsi ennätyssumman rintasyövän tutkimukseen, viiksien kasvatuksesta tunnettu Movember keräsi vain 125 000 euroa eli noin puolet asetetusta tavoitteesta.

Syöpäsäätiön tilinpäätös 2016

Testamentit

Säätiön avustuksella laadittujen testamenttien määrä kasvoi. Testamenttilahjoitukset muodostivat edelleen merkittävimmän osuuden koko vuoden tuloksesta (3,3 miljoonaa euroa). Keväällä järjestettiin säätiön toinen lahjoittaja- ja testamentti-ilta. Mahdollisuudesta ottaa syöpätutkimus huomioon testamentissa kerrottiin markkinointiviestinnän keinoin läpi vuoden.

Roosa nauha

Vuoden suurin onnistuminen oli rintasyöpätutkimukseen ja -neuvontaan varoja keräävän Roosa nauhan tavoitteiden ylittäminen. Michael Monroen suunnittelema nauha oli erittäin suosittu ja useat muutkin julkisuuden henkilöt antoivat kasvonsa keräyksen käyttöön. Keräystulos koostui edellisvuoden lailla nauhamyynnistä, yhteistyökumppaneiden Roosa nauha -tuotemyynnistä sekä lahjoituksista verkossa, tilisiirtona, keräyslippaisiin ja -potteihin. Jäsenyhdistykset olivat aktiivisina mukana lipaskeräyksillä, nauhamyynnillä ja tapahtumilla kautta maan.

Yritysyhteistyö jatkoi vahvana osana keräystä ja toi siihen kaikkiaan 1,3 miljoonaa euroa. S-ryhmän ketjujen ja Lindexin lisäksi Kesko myi Roosa nauha -kampanjan nauhoja. Keskon panostus keräykseen oli muutoinkin merkittävästi aiempaa suurempi: Pirkka-sarjasta oli mukana kahdeksan kampanjatuotetta. Keräystä tuki kaikkiaan lähes kolmekymmentä yritystä tai brändiä. Suurimpia kumppaneita S-ryhmän, Keskon ja Lindexin ohella olivat vakuutusyhtiö AIG, Kalevala Koru ja Lumene.

Kuukausilahjoitukset

Yksi vuoden painoalueista oli säännöllisen kuukausilahjoittajapohjan kasvattaminen. Lahjoittajien rekrytoinnissa katu-, ovi- ja televarainhankinnalla ei päästy aivan vuositavoitteeseen. Syksyllä MTV:llä näytetty Roosa nauha -ilta huippuartisteineen puolestaan kuroi kiinni säännöllisten lahjoittajien tavoitetta. Se toi säätiölle noin 850 uutta kuukausilahjoittajaa. Lisäksi konsertti tuotti syöpätutkimukseen merkittävän määrän kertalahjoituksia – lähes 130 000 euroa.

Suoramarkkinointi

Hyviä tuloksia tuoneiden suoramarkkinointivetoomusten määrää lisättiin vuonna 2016 aiemmasta kolmesta neljään.

Movember

Marraskuinen eturauhassyöpätutkimukseen varoja keräävä Movember ei lähtenyt käyntiin edellisvuosien vauhdilla. Hyvästä näkyvyydestä huolimatta euromääräiseen tavoitteeseen ei ylletty.

Syöpäsäätiön juhlatoimikunta

Juhlatoimikunta toteutti Teatterimatinea- ja Kello viiden tee -tapahtumat, jotka varojen kerryttämisen lisäksi rakensivat hyvällä medianäkyvyydellään vahvasti viestiä syöpätutkimuksen rahoituksen tärkeydestä.
Varainhankinnan kampanjoinnissa panostettiin lahjoitusten vaikuttavuudesta ja tutkimusvarojen tarpeesta viestimiseen sekä median aktiiviseen palvelemiseen.

Säätiössä toteutettiin lahjoittamisen helpottamiseksi tehty verkkosivu-uudistus ja toimintaa tehostavan uuden asiakkuudenhallintajärjestelmän käyttöönotto. Varainhankintayksikkö on osa talous- ja hallinto-osastoa.