Yhteenkuuluvuus on mahtava voima

Jotain erikoista tapahtui kuluvan vuoden maaliskuussa. Ihmiset kantoivat ventovieraille kauppakasseja, juttelivat yksinäisten kanssa puhelimessa tai ryhtyivät etätyöpäivien päätteeksi autokuskeiksi. Keskellä koronaviruksen aiheuttaman kriisin synnyttämää pelkoa ja epätietoisuutta me suomalaiset tulimme yhteen ja tuimme toisiamme.

Moni muistaa jo nyt lämpimällä nostalgialla tunteen siitä, että pysähdyimme kollektiivisen hädän äärellä ja näimme hyvän itsessämme ja toisissamme. Uskon, että siinä on yksi syy, miksi Suomi selvisi viruksen ensitulemisesta Euroopan mallimaana.

Itselleni koronakevät tuli mieleen, kun luin hollantilaisen historioitsijan uutuuskirjaa Hyvän historia. Rutger Bregman kirjoittaa hienoin esimerkein siitä, kuinka läpi ihmiskunnan historian meidän vaistomme ovat ohjanneet ihmisiä tutustumaan toisiinsa, tekemään yhteistyötä ja välttämään konflikteja. Bregman viittaa lukuisiin tutkimuksiin siitä, että kriisit lujittavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Esimerkiksi sodissa kaupunkien tuhoaminen vain vahvistaa uhrien puolustustahtoa. Toisaalta sotilaat on helppo saada laskemaan aseensa, kun he tajuavat, että vastapuolellakin seisoo ihmisiä, joiden perheet odottavat peloissaan kotona.

Epäreiluus nimittäin tuhoaa yhteenkuuluvuuden tunteen

Näiden hyvien voimien herättämisen tulee olla jokaisen meidän tehtävä nyt kun koronakriisi jatkaa epävarmalla radallaan. Kevään solidaarisuus rakoilee, kun koemme että ulkomaanmatkalle lähtenyt tuttava tai maskin kotiin jättänyt kanssamatkustaja on ryhtynyt vapaamatkustajaksi muiden kustannuksella.

Tämäkin on osa ihmisluontoamme. Bregmanin maanmies, ihmisapinoita uransa tutkinut Frans de Waal kirjoittaa, että simpansseja ja ihmisiä yhdistää todella syvä oikeudenmukaisuuden vaisto. Simpanssit, jotka eivät saa samasta tehtävästä samaa palkkiota raivostuvat sekä itsensä että toistensa puolesta.

Epäreiluus nimittäin tuhoaa yhteenkuuluvuuden tunteen. De Waalin vielä suomentamattomassa kirjassa Mama’s Last Hug hän kirjoittaa hyvästä johtamisesta: vallassa säilyvät ne, jotka jakavat palkkiot oikeudenmukaisesti, eivät nöyryytä vihamiehiään vaan tuomitsevat rikkomukset kohtuudella, ja varmistavat että jokainen löytää laumasta oman paikkansa. Vaikka kyse on ihmisapinoista, tämä ei olisi huono huoneentaulu toimitusjohtajienkaan seinälle. De Waalin ohjeita rikkovien simpanssialfojen hallintokaudet ovat yleensä lyhyitä ja päättyvät kaaokseen, kuten Atlantin toisella puolella uhkaa käydä.

Yhteenkuuluvuutta on tutkittu myös työelämässä. Työntekijät, jotka kokevat kuuluvansa työpaikalleen ovat 56 prosenttia tuottavampia kuin ne, jotka jäävät ulkopuolisiksi. Hälyttävää on, että samassa Harvard Business Review’n julkaisemassa tutkimuksessa 40 prosenttia kokee olevansa eristyksissä yhteisöstä.

Uskon että kun alamme rakentaa koronanjälkeistä Suomea yksi keskeinen tavoite tulee olla se, että pystymme luomaan ja säilyttämään yhteenkuuluvuuden tunteen. Se ei vaadi yhdenmukaisuutta, vaan tilaa jokaiselle meistä olla osa suurempaa kokonaisuutta omalla tavallamme. Samalla se sisältää velvollisuuksia ei vain itseämme, vaan myös yhteisöä kohtaan.

Bregmanin kirjan päättää uudet kymmenen käskyä. Ensimmäinen niistä on olettaa hyvää toisistamme. Sen sijaan että epäilisimme pahinta, on parempi luottaa kanssaihmisiin – luottavainen pettyy välillä, mutta epäluottamuksessa elävä ei koskaan saa tietää paremmasta. Onneksi tähän erikoiseen vuoteen mahtuu paljon esimerkkejä siitä, että ihminen on enimmäkseen hyvä.