Jos liikunta olisi pilleri, sitä määrättäisiin kaikille

Osallistuin tänä kesänä toista kertaa 1200 kilometrin pyörämatkalle Pariisiin osana Pohjoismaiden suurinta hyväntekeväisyyspyöräilyä, Team Rynkebytä. Joukkueet keräävät rahaa syöpäsairaiden lasten hyväksi – viime vuonna Suomessa lahjoitussumma oli yli puoli miljoonaa euroa. Osallistujalle kokemus on uskomaton, kun esimerkiksi Helsingin neljänkymmenen pyöräilijän tiimi taittaa yli 200 kilometrin päivämatkoja toisiaan tukien.

Vaikka moni pyöräilijä on maantiepyörän selässä ensimmäistä kertaa yhteisten harjoituksien alkaessa keväällä, johdonmukaisella treenillä jokainen löytää itsestään fyysisen kunnon polkea Ranskaan asti. Rynkeby-säätiön motto onkin tehdä itselle hyvää ja samalla auttaa muita.

Monessa keskustelussa matkan verralla toistui sama teema: onneksi lähdin mukaan, koska liikunnalle on vaikea löytää aikaa ilman ulkopuolista motivaatiota. Liikunnan hyödyistä on haastavaa puhua, koska aihe koetaan helposti syyllistäväksi.

Kesäkuussa Australian kansallinen syöpäyhdistys COSA antoi ensimmäisenä syöpäyhdistyksenä maailmassa suosituksen, että sopiva määrä liikuntaa tulisi sisällyttää jopa kaikkiin syöpähoitosuunnitelmiin. Julkilausuman laatineen tutkijaryhmän johtaja Prue Cormie sanoo terävästi: “Mikäli voisimme tiivistää liikunnan hyödyt lääkkeeseen, potilaat vaatisivat sitä, jokainen syöpäspesialisti määräisi sitä ja valtio kustantaisi sen. Se nähtäisiin todellisena läpimurtona syöpähoidoissa.” Varsinkin keskellä syöpähoitoja suositus voi tuntua vielä raskaalta, mutta COSA:n keräämiin satoihin tutkimuksiin perustuva tieteellinen näyttö on kiistämätöntä.

Kysymys siitä, miksi emme toimi oikein, vaikka tietäisimme paremmin, on askarruttanut ajattelijoita läpi kirjoitetun historian. Jo Platonin Protagoras-dialogissa Sokrates pohtii, että väärin tekeminen johtuu ymmärryksen puutteesta. Vain tietämällä tarpeeksi vahvasti, että hetkellinen vaiva johtaa parempaan pitkällä tähtäimellä, ihminen osaa punnita edessään olevia valintoja.

Team Rynkebyn voima on siinä, että yhdessä harjoitteleminen muodostaa ihmisille ymmärryksen pitkän tähtäimen tavoitteen arvosta ja tekee liikkumisesta tietoista. Harvardin psykologian professori Ellen Langer painottaa, että suuri osa arjen toiminnastamme syntyy ajattelematta – siis edes miettimättä, että tietäisimme paremmin. Kun liikunta tulee osaksi rutiinia, sen tueksi on helppo tehdä entistä enemmän arkisia valintoja.

Toivon, että veisimme sekä itsemme että toisemme liikkumaan, terveydentilasta ja elämäntilanteesta riippumatta ja siihen sopivalla tavalla. Sitä kautta voisimme yhdessä oppia, että parasta on tehdä itselle hyvää ja samalla auttaa muita.