Laskutusperuste vai potilas

Leena Mallat

Leena Mallat

Viime kesänä mietin, miten eriarvoisia syöpäpotilaat eri puolilla maailmaa ovat. Ajatuksen aihetta antoi ensin amerikkalainen tuttava, joka joutui paksunsuolen syövän vuoksi sikäläiseen sairaalaan. Yli 65-vuotiaana hän oli oikeutettu Medicare-järjestelmän mukaiseen pääosin ilmaiseen hoitoon. Medicare korvaa 80 prosenttia kuluista, loppua varten hänellä on yksityinen vakuutus.

Vakuutuksen valinta ei ollut ongelmatonta. Järjestelmä on hänen mukaansa epäselvä, ei ole helppoa tietää mitä korvataan ja mitä maksettavaksi jää. Syöpähoitojen alkaessa tuttavani luuli, että vakuutuksen omavastuu olisi 6 000 dollaria eli noin 5 400 euroa. Osoittautui, että vakuutusyhtiö korvaisi kustannuksia vasta 10 000 dollarin eli noin 9 100 euron omavastuun jälkeen. Voi arvata, ettei erotus tavallisilla tuloilla elävälle ollut ihan ”piece of cake”, pikkuasia.

Hän on ollut pahoillaan järjestelmän sekavuuden lisäksi siitä, miten hoitomaksuja kirjataan. Hänellä on kädessään ranneke, josta jokaisen toimenpiteen tekijä scannaa ensi töikseen omaan kannettavaan laitteeseensa tunnistetiedot samalla kun näpyttelee maksun aiheen, oli sitten kyse lääkkeiden antamisesta, hoidoista tai fysioterapiasta. Näin kirjataan, millainen lasku lähtee valtiolle, millainen vakuutusyhtiölle. ”Tulee”, kuten tuttava sanoi, ”sellainen olo kuin olisi lihapala kaupan kassahihnalla”.

Toinen loppukesääni järisyttänyt syöpäuutinen tuli Kiinasta. Helsingin Sanomien toimittaja kertoi siinä maanviljelijäperheestä, joka oli joutunut muun muassa myymään rakenteilla olevan kaksikerroksisen talonsa saadakseen rahaa miehen veljen sädehoitoihin ja kipulääkkeisiin.

Yksittäiset tapaukset eivät tietenkään ole koko totuus eivätkä kerro, miten terveydenhuoltojärjestelmä maassa toimii. Minut ne saivat kuitenkin miettimään, mitä moiset tilanteet olisivat minulle, tavallisella palkalla eläneelle, aikoinaan merkinneet jos meillä ei toimisi julkisin varoin kustannettu hoito. Rintasyöpähoitojen laskusta olisin työssäkäyvänä selvinnyt, sillä koko rintani poistettiin ja olin sairaalassa vain muutaman päivän enkä saanut solunsalpaaja- enkä sädehoitoja. Sen sijaan lymfoomahoitoni olisivat olleet jo kokonaan toinen juttu, niin paljon jouduin oleman sairaalassa ja tarvittiin kalliita hoitoja, kuvantamisia ja lääkkeitä.
Olisiko minulle jo yhden syövän sairastaneena edes myönnetty vakuutusta ja mitä se olisi maksanut? Jos vakuutusta ei olisi ollut, olisivatko säästöt ja mahdollinen pankkilaina kattaneet kulut vai olisimmeko kiinalaisen miehen tapaan joutuneet myymään kerrostalokolmiomme? Suomalaisjärjestelmässä maksettavakseni jäi alle 1 500 euroa, sillä avukseni tulivat vielä sairaalalaskuissa asiakasmaksukatto ja apteekin laskuissa Kelan lääkekatto.

Nyt kun sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmää myllätään uuteen uskoon, minua pelottaa. Miten minua jatkossa hoidetaan, kun vanhenen ja haperoidun? Jos hoidetaan, niin saanko olla edelleen potilas vai tuleeko minusta vain laskutusperuste kuten amerikkalainen tuttavani tunsi olevansa?