Siirry suoraan sisältöön

Ikuisesti ikinuori

Leena Mallat

Leena Mallat

Osa meistä eläkeläisistä käy retkillä, vierailemme ja virkistymme erilaisissa kohteissa. Käymme myös kuntosalilla ja jumpissa – anteeksi vanha sana, pitäisi olla niska-selkä, pilates, crosstraining, zumba, seniorivenyttely ja ties mikä muu.

Olemme erilaisia, eri kuntoisia ja usein hyvin eri-ikäisiä. Siitä huolimatta välillä tulee mieleen, että joskus erilaisuutta on vaikea hyväksyä. Hissiesimerkkini on kuvaava, vaikkei tapahtumana tärkeä: ollaan siis retkellä ja edessä on kiivettäväksi kymmeniä portaita. Kysyn kaihoisasti hissiä, muutama muu nainen liittoutuu seuraan ja meille osoitetaan hissi. Porukassa on sitten joku joka huikkaa reippaalla äänellä menevänsä portaita, sehän on hyvää liikuntaa. Me ”hissirouvatkin” tiedämme  sen, mutta lonkkiemme, polviemme, sydämemme vaivat tai muut sairaudet vaikeuttavat reipasta porrastreeniä. Muiden puolesta en voi puhua, mutta tämä hissirouva myöntää, että syynä voi olla laiskuukin.

Emme myöskään haluaisi vieraassa tai puolitutussa porukassa lunastaa hissilippuamme levittelemällä epikriisiämme kaikille. Aina sairaudet, vammaisuus tai lääkityksen tuomat rasitteet eivät näy päällepäin.

Esimerkki on joutava, mutta kuvaa montaa sosiaalista tilannetta. En tiedä onko kyse sairauksien ja vanhenemisen pelosta, mutta nuoruus ja terveys ovat normeja joista yritetään pitää kiinni ja edellytetään sitä muiltakin.

Joku aika sitten kerroin 70-vuotispäivistäni, jolloin pöytäseura korjasi hymyillen, että nyt sanoit väärin, kyllä ne olivat vasta 50-vuotispäivät. Tarkoitus oli olla kohtelias, mutta en sitä sellaiseksi kokenut. Ikäni ei ole häpeilyn aihe eikä tavoitteenani ole olla ikuisesti ikinuori, vaan elää mahdollisimman hyvää elämää, krempoista ja rypyistä huolimatta. Tiedän, siihen tarvitaan ponnisteluakin kuten liikuntaa, mutta pitkästä rimpsusta elämäntapaneuvoja kukin  poimii itselleen sopivat ja hylkää toiset – jopa niin hyvän arkiliikunnan kuin portaiden nousemisen.

Erityisen mielenkiintoinen tapa ilmaista ikinuoruutta on biologinen ikä. Sillä mitattuna ihminen voi kuulemma olla jopa parikymmentä vuotta nuorempi (tai vanhempi) kuin ikänsä. En ole törmännyt mittariin, josta minulle selviäisi millainen on nykyisin biologiselta iältään esimerkiksi tyypillinen 50- tai 70-vuotias, joten en osaa arvioida mikä oma biologinen ikäni on.

Entä olemmeko me ”nuorempia” kuin vanhempamme olivat samanikäisinä. Voin verrata itseäni vain äitiini samanikäisenä, 72-vuotiaana.  Arvelen, ettei biologisessa iässämmekään olisi kovin suurta eroa, yhtä vanhoja kumpikin.