Siirry suoraan sisältöön

Onko ilo ilman viinaa teeskentelyä?

Virve Laivisto

Virve Laivisto

Loma on ohi ja töihin palatessa mieli maassa, univaikeudet piinaavat ja elimistö vaatii alkoholia. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Lomalle lähdettiin virkistäytymään ja keräämään voimia talven varalle.

Olemme eläneet kevään poikkeuksellisissa oloissa. Useimmat ovat kokeneet korona-ajan eristäytymisen haasteet. Nyt rajoitukset alkavat poistua ja alamme jälleen elää normaalia arkea. Pitkän talven jälkeen meillä suomalaisilla on muutenkin edessä kesä ja sen mukanaan tuoma vapaampi elämä. Valoisuus saa aikaan ihmeitä. Tapaamme ystäviämme enemmän, käymme juhlissa, vietämme aikaa omilla sekä toisten mökeillä, terassit kutsuvat houkuttelevasti viettämään mukavia vapaa-ajan hetkiä. Useimmilla kuitenkin alkoholi kuuluu olennaisesti näihin tilanteisiin.

Alkoholin monet kasvot

Alkoholi tuo elämään taivaallisia tunteita, kuten yhteenkuuluvuutta ja ystävyyttä, rakkauden tunnetta, rohkeutta rikkoa rajoja, siirtymistä arjesta vapaalle, helpotusta huoliin ja hetkestä nauttimista. Alkoholi lisää mielihyvähormonien eli endorfiinin ja dopamiinin erittymistä, mikä stimuloi elimistön opioidijärjestelmää. Pieni määrä alkoholia voi tuntua rentouttavan kehoa, mutta sietokyvyn kasvaessa tarvitaan aina vain isompia määriä ja erilaiset oireet terveyteen ja hyvinvointiin lisääntyvät.

Alkoholin käytön toinen puoli onkin se, että sillä on vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Mieli masentuu, univaikeudet uhkaavat ja monien vakavien sairauksien riski kasvaa. Alkoholi aiheuttaa myös väkivaltaa ja riitoja. Kesä lisää avioerojen määrää ja odotettu kesäloma muuttuukin painajaiseksi.

Mikä määrä alkoholia on liikaa?

Korkean riskin taso on hälytysraja, jolloin viimeistään asiaan tulee puuttua. Korkean riskin taso on miehillä 23–24 annosta ja naisilla 12–16 annosta viikossa. Näillä annosmäärillä sairastavuus lisääntyy ja kuolleisuusriski suurentuu merkittävästi. Kohtalaisen riskin raja on miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa.

Riskirajat ylittyvät helposti, jos alkoholia käytetään useita kertoja viikossa. Esimerkiksi yhdessä skumppapullossa on kuusi alkoholiannosta. Alkoholi lisää monien sairauksien riskiä, myös riskiä sairastua useampaan syöpään. Syövän suhteen ei ole olemassa turvallista alkoholin annosmäärää.

Olen kohtuukäyttäjä – vai olenko?

Selvitysten mukaan alkoholihaittojen ei koeta koskettavan itseä. Kun ihmiset ajattelevat alkoholinkäytön riskejä, ajatellaan lähinnä runsaasta kulutuksesta aiheutuvia pitkäaikaisia terveysriskejä. Alkoholin juomiseen liittyvät riskit koskettavat kuitenkin paljon suurempaa joukkoa ihmisiä.

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt, mutta edelleen yli puoli miljoonaa juo yli riskirajojen. Vähentymisestä huolimatta alkoholinkulutus on edelleen korkealla tasolla. Niistäkin alkoholinkäyttäjistä, joilla on korkea pitkäaikaisten terveyshaittojen riski, suurin osa eli 58 prosenttia pitää itseään kohtuukäyttäjinä. Ihmisten ymmärrys oman alkoholinkäytön riskialttiudesta saattaa siis olla vinoutunut.

Somessa alkoholista näkyy siloiteltu kuva

Sosiaalisessa mediassa näkyy etenkin naisten alkoholinkäytöstä siloteltu kuva. Kuvat ovat mietittyjä, kauniita ja tunnelmallisia. Ne viestivät elämän tähtihetkistä ja nautiskelusta, yksin tai yhdessä, puolison tai kavereiden kanssa. Kuvat henkivät alkuillan tunnelmaa ja kertovat hetkien erityisyydestä. Kuvien postaamiseen liittyy kontrolli, millainen kuva itsestä halutaan antaa.

Miesten somemaailma on usein rohkeampaa. Olisiko niin, että miesten mielestä tosimies voi vähän örveltää humalassa?

Voiko alkoholista sitten kieltäytyä?

Alkoholista kieltäytymistä joutuu selittelemään ja siihen täytyy olla jokin hyvä syy. Ei riitä, ettei vain halua juoda. Nykyään on tarjolla myös ravintoloissa monenlaisia alkoholittomia drinkkejä, Moctaileja. Houkuttelevia ohjeita löytyy myös netistä runsaasti niin naisten kuin miestenkin makuun.

Alkoholin käyttöä voi vähentää muutenkin. On tärkeää, että tekee itselleen selväksi omat rajat ja pyrkii noudattamaan niitä. On vain opettelukysymys olla selvinpäin.

Pian huomaa, että ilo ilman viinaa ei olekaan teeskentelyä.