Syöpäjärjestöt jälleen mukana Kesäkumikampanjassa – Gasellit esittää vuoden biisin

Vuoden 2019 Kesäkumikampanjan käynnistää Gasellien Suojaus petti -kesäkumibiisi. Jo 25. kertaa järjestettävän kampanjan slogan on tänä vuonna “Suojaudu taudeilta, älä tunteilta”.

Kesäkumikampanja on vakiinnuttanut paikkansa Suomen kesätapahtumissa. Syöpäjärjestöt haluaa muistuttaa osana kampanjaa, että kondomin ja suuseksisuojan käyttö voi suojata HPV-tartunnoilta. Kohdunkaulan syövän lisäksi HPV aiheuttaa mm. osan alanielun, kurkunpään, nenänielun ja suunielun alueiden syövistä.

Noin kahdeksan nuorta kymmenestä saa vakavalle taudille altistavan HPV-tartunnan jossain vaiheessa elämänsä aikana, mutta suurin osa HPV-infektioista paranee itsekseen. Osa infektioista voi kuitenkin edetä solumuutosten kautta syöväksi vuosien kuluessa. Rokote on paras keino ehkäistä HPV:n aiheuttamia syöpiä, mutta myös kondominkäyttö, tupakoimattomuus ja naisilla kohdunkaulan syövän seulontaan osallistuminen ovat tärkeitä keinoja HPV:n aiheuttamien syöpien torjumisessa.

KAMPANJA KÄYNNISTYY JOENSUUSSA

Kampanjaan kuuluvien Kesäkumien jako käynnistyy YleXPopissa, joka järjestetään 1. kesäkuuta Joensuussa. Gasellit esiintyvät tapahtumassa ja esittävät myös kesäkumibiisin ensimmäistä kertaa livenä.

YleXPopin lisäksi Kesäkumikampanja on mukana kesän tapahtumissa ympäri Suomea, esimerkiksi Turun Ruisrockissa, Tampereen Blockfesteillä, Joensuun Ilosaarirockissa sekä Oulun Qstockissa. Kesäkumin sanomaa tapahtumissa levittävät YleX, Suomen Punaisen Ristin koulutetut vapaaehtoiset sekä Syöpäjärjestöjen ja Väestöliiton asiantuntijat.

Yhteensä Kesäkumeja jaetaan kesän aikana Suomen suurimmissa tapahtumissa 170 000 kappaletta. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa varusmiespalvelustaan suorittaville 30 000 Lomakumia.

SUOJAUDU TAUDEILTA, ÄLÄ TUNTEILTA

Gaselleille kesäkumibiisi on instituutio, joka on kuulunut lähtemättömänä osana kesään jo lapsuuden mökkireissuista. Vaikka nelikkoa oltiin pyydetty tekemään vuoden 2019 kesäkumibiisi, ei Gasellit lupautunut mukaan ennen kuin kappaleelle löytyi juuri oikeanlainen muoto.

– Kun ajatus biisistä muotoutui ja se tuntui meistä hyvältä, ilmoitimme innostuneina, että täältä tulee!

Kappale on rakentunut Hätä-Miikan säkeistöstä löytyvän ajatuksen, ”kumi suojaa mua taudeilta, mut mikä suojaa mua tunteilta”, ympärille.

– Omilta tunteiltaan voi koittaa suojautua, mutta ne eivät katoa mihinkään. Jos ihastuu, niin ihastuu ja se on sitten usein menoa, Gasellit kommentoi.

YleX:n ohjelmapäällikkö Hanne Kauton mukaan Emma Gaalassa vuoden yhtyeenä palkitun bändin ottaminen Kesäkumikampanjan edustajaksi ei ollut vaikea päätös.

-Positiivista asennetta huokuva Gasellit on erinomainen valinta tämän vuoden kampanja-artistiksi. Suojaus petti -kesäkumibiisissä on todella kesäinen tunnelma, mutta ennen kaikkea kappale muistuttaa siitä ihanasta tunteesta, kun rakkaus vie jalat alta, Kautto kertoo.

Kesäkumibiisiä voi kuunnella YleX-kanavalta. Lisäksi kappale on saatavilla kaikissa streaming-palveluissa, muun muassa Spotifyssa. Kappaleen musiikkivideo julkaistaan 14. kesäkuuta.

KUMI ON TARPEELLINEN KAIKENLAISESSA SEKSISSÄ

Kondomin hankinta, siitä keskusteleminen ja sen käyttö voivat edelleen aiheuttaa nuorille vaikeita tilanteita. Kesäkumikampanjan tarkoitus on tuoda kumin käyttö lähelle arkea: puheisiin ja toimintaan. Kondomi on edelleen suuseksisuojan ohella ainoa keino suojautua seksitaudeilta. Lisäksi vain kumin avulla molemmat osapuolet voivat osallistua päätöksentekoon mahdollisen raskauden alkamisesta.

Väestöliiton Poikien Puhelimen palvelupäällikkö Anders Huldén kertoo heille tulevan kondomiin liittyviä kysymyksiä joka päivä. Huldénin mukaan moni tietää kondomin suojaavan ei-suunnitelluilta raskauksilta ja seksitaudeilta.

– Kuitenkin suuseksisuojan tai kondomin ja liukuvoiteen käyttäminen anaaliseksissä on vähemmän tuttua. Kondomin käytön harjoitteleminen helpottaa ehkäisyn puheeksiottamista kumppanin kanssa. Vastuu ehkäisyn käytöstä kuuluu seksissä kaikille osapuolille, Huldén toteaa.

Kesäkumikampanjan yhteistyökumppanit keskustelevat festareilla tuhansien nuorten kanssa turvallisesta seksistä, ja nuoret pääsevät harjoittelemaan kondomin laittoa suositulla ja hyödylliseksi koetulla Seksikiskalla. Festareilla ja netissä voi myös täyttää Naimamaisteri-kyselyn, jolla voi osoittaa olevansa turvallisen seksin mestari.

Kesäkumikampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.

Lisätietoja kampanjasta antavat:
Ohjelmapäällikkö Hanne Kautto, YleX, 045 232 9624
Seksuaalineuvoja, Sari Hälinen Väestöliitto 050 302 5935
Terveyden edistämisen asiantuntija Tanja Gluschkoff, Syöpäjärjestöt, 050 401 1758.
Terveyden edistämisen suunnittelija Annukka Tapiola, Suomen Punainen Risti, 040 620 4373

Kesäkumi löytyy myös Facebookista ja Instagramista.
Seuraa kampanjaa somessa tunnisteilla #kesäkumi ja #naimamaisteri