Siirry suoraan sisältöön

Syöpään sairastumisen taloudellisia vaikutuksia koskeva kyselytutkimus

Syöpään sairastuminen voi heikentää merkittävästi sairastuneen ja hänen perheensä taloudellista tilannetta. Sairauden takia voi joutua vähentämään työntekoa, mutta samaan aikaan sairaus voi tuoda ylimääräisiä kustannuksia. Näitä ovat esimerkiksi lääkkeistä, erikoisvälineistä, proteeseista, matkoista tai lastenhoidosta johtuvat kulut.

Alankomaiden syöpäinstituutti (NKI) selvittää yhteistyössä Saksan syöpätutkimuskeskuksen (DKFZ) kanssa syöpään sairastumisen vaikutusta potilaan taloudelliseen tilanteeseen. Kyselytutkimuksella selvitetään, miten syöpää sairastavat tai syövästä toipuneet ovat kokeneet syöpädiagnoosin jälkeisen taloustilanteensa. Alankomaiden syöpäinstituutin ja Saksan syöpätutkimuskeskuksen tutkijat pyrkivät kyselyn tutkimustulosten avulla parantamaan syövän hoitoa tulevaisuudessa.

Kyselytutkimusta koordinoivat European Fair Pricing Network (EFPN) ja Euroopan syöpäinstituuttien kattojärjestö (OECI). Syöpäjärjestöt ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) tekevät niiden kanssa yhteistyötä kyselyvastauksien keräämiseksi Suomesta. Näin tuetaan myös suomalaista syöpätutkimusta ja suomalaisten syöpäpotilaiden syövänhoitoa.

Kyselyyn voi vastata jokainen, joka sairastaa tai on hiljattain sairastanut syöpää. Kysely on tehty myös suomeksi ja siihen vastataan anonyymisti. Vastausaikaa on vuoden 2021 loppuun asti.

Vastaa kyselyyn tästä