Kuninkaantien kävelyllä koettiin kumppanuutta ja saatiin tukea

Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Sakari Karjalainen juhli 60-vuotissyntymäpäiväänsä kävelemällä ystäviensä kanssa kuuluisan Kuninkaantien Turusta Helsinkiin. Kävelytempauksella nelikko keräsi varoja kotimaiselle syöpätutkimukselle.

Ajatus Kuninkaantien kävelystä syntyi – missäpä muualla – kuin Hämeen härkätiellä. Sakari käveli ystävänsä, emeritusprofessori Eero Vuorion kanssa historiallista tietä ja samalla he päättivät, että Sakarin täytettyä 60 vuotta, kuljetaan myös Kuninkaantie yhdessä.

Eero Vuorio on paitsi professori, myös eturauhassyövän sairastanut potilas. Hän toimi Kuninkaantien kävelyseurueen johtajana.

Karjalainen ja Vuorio haastoivat mukaan myös muita innokkaita kävelijöitä ja matkalle päätti lähteä Syöpärekisterin johtaja Nea Malila, sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran pääsihteeri Tuomas Lehtonen. Yhdessä he taittoivat 251 kilometriä!

Osan matkasta mukana käveli Tampereen yliopiston professori Juho Saari.

Matkaa tehtiin hyvän asian puolesta. Sakari Karjalainen täytti 60 vuotta 6.5. Sakarin lisäksi syntymäpäivää viettivät myös 60 vuotta täyttävä Nea Malila sekä 70 vuotta täyttävä Syöpäsäätiö. Siksi he keräsivät kävelyllään varoja Syöpäsäätiön kautta kotimaiselle syöpätutkimukselle.

Syöpäjärjestöjen viestinnän ja varainhankinnan tiimi, Anu Koikkalainen ja Sami Ruokangas tapasivat kävelyseurueen Raaseporin linnan edustalla. Leppeässä kesäillassa juteltiin kävelytempauksesta ja sen annista. Joukkio oli saapunut illalliselle historialliseen maisemaan.

Sami Ruokangas: Mikä kävelyssä on olut parasta?

Nea Malila: Tässä matkan varrella on syntynyt kiva kumppanuus. Se on parasta tässä kävelyssä.

Tuomas Lehtonen: Tiedättekö mitä sana ”kumppani” alun perin tarkoittaa? Se tarkoittaa: ”Se jonka kanssa jaan leivän”. Se johon luottaa niin paljon, että haluaa jakaa leipänsä.

Eero Vuorio: Olemme jonkin verran tunteneet jo ennen kävelyä, mutta kun viisi päivää kävelee yhdessä, niin tutustuu eri tavalla. Olemme kokeilleet kaikkia eri kävelypareja. Sekä kävelykolmikoita. Ja yksiköitä.

-Tuomas ja Nea ehtivät ensimmäisinä Perniön kirkolle. Ei tässä mitään jatkuvaa edellä kulkevaa johtajaa ole ollut.

-Välillä on kävelty sauvojenkin kanssa, mutta siitä tuli toverilta palautetta, että ”eihän tuo ole mitään sauvakävelyä”. Tässä oppii kaikenlaista, senkin miten sauvoja oikeasti käytetään lisäämään vauhtia.

Sakari Karjalainen: Tuomas nimesi Nean ”asfalttiprinsessaksi”, koska tämä ei halunnut tulla asfaltilta kukkien keskelle pellon polulle.

Kävellessä mieli vapautuu maallisista murheista

Tuomas: Ihmisten etäisyydessä tapahtuu muutoksia. Kun on aikansa kävellyt, kaupunkielämään kuuluvat kohteliaat etäisyydet katoavat. Eikä tilalle silti tule mitään epäkohteliasta, vaan pienempi etäisyys tuntuu kävellessä luontevalta.

Sakari: Totesin jossain kohtaa, että menen virransäästötilaan ja kävelen itsekseni perässä.

Tuomas: Joskus kävellessä menee transsin kaltaiseen tilaan, jossa ei juttele vaan kävelee vain.

Eero: Kävelyn yksi kaikkein parhaimpia puolia on se, että jossain vaiheessa – kolmesta viiteen tunnin kohdalla – pää on ihan tyhjä. Ajatus keskittyy jalkoihin ja niiden siirtelemiseen. Osa matkoista on kylläkin tällä kävelyllä hölötetty alusta loppuun. Eli juttua on riittänyt ja hauskaa on ollut. Kävely on sukellus moneen asiaan.

Sakari: Niinä hetkinä, kun tuska jaloissa on suurin ja mieli ja keho menevät virransäästötilaan, unohtuvat myös työasiat ja vapautuu maallisista murheista.

Apua tarjottiin ja saatiin

Tuomas: Parasta on perille pääseminen.

Nea: Jokainen perilletulo.

Tuomas: Jokainen perilletulo erikseen ja yhdessä.

Eero: Minullahan on se rasite, että harjoittelin tämän reitin jo viime vuonna. Minulle ei siis tule hätkähdyttävää yllätystä. Suurin elämys oli Raaseporin linnalle tulo, koska kuljin eri reittiä kuin viime vuonna. Tässä kohtaa Kuninkaantiellä oli monia eri reittejä. Tämä oli pisin, mutta turvallinen. Kyllähän tässä on hätkähdyttävän kauniita maisemia pitkin matkaa.

Sakari: Sykähdyttävimpiä hetkiä minulle on ollut se, kun Juho otti kantaakseen reppuni toisena päivänä. Se meni sillä tavalla, että Juholla oli sunnuntaina joukkoomme tullessaan pienempi reppu kuin muilla. Kun oli 18 kilometriä menty kivassa helteessä, siinä oli muutama uuvuttava ylämäki. Juho tarjosi, että voi tarvittaessa ottaa välillä jonkun muun isomman repun. Olimme Nean kanssa kärjessä. Nea katseli minua ja painosti suostumaan tähän tarjoukseen. Se oli hieno juttu.

-Toinen sykähdyttävä hetki oli, kun Eero auttoi minua varpaiden rakkojen hoitamisessa. Hän neuvoi puhkomaan ne. Sen jälkeen ei ole ollut haittaa niistä varpaista. Tosin nyt tuntuu, että liekö koko varpaita enää olemassakaan. Hyvä hoito, mutta kokemus auttaa ja Eerolla on sitä kokemusta. Juhoonkin teki vaikutuksen se, että joka vaivaan löytyy tästä porukasta lääke.

Anu Koikkalainen: Onko matkan varrella tullut hetkiä, jolloin olisitte halunneet luovuttaa?

Eero: Minulla on vuorenrinteitä kiivetessä aika usein sellainen olo, että nyt en enää kulje yhtään askelta, ennen kuin saan hetken hengittää paikallani. Tällä retkellä ei ole tullut sellaista.

Nea: Eilen Pohjan kirkolla retkueemme oli melko nääntynyt. Matkanjohtaja Eero kuitenkin haki meille virvokkeet ja niiden jälkeen hengähdettiin hetki. Sen jälkeen loppumatka Fiskarsiin meni hyvin ja ongelmitta.

Eero: Tuomaksella on niin iso reppu, että sinä tuntuu olevan pari tiiliskiveä.

Tuomas: On minulla vähän iso reppu, siinä on tuplasetti vaatteita, kun en osannut varautua siihen, että toukokuussa on tällaista hellettä. Pitkähihaisia ja –lahkeisia on vähän liikaa. Aina mukana on perussetti, jotta voi sataa ja tuulla ja olla kylmä. Koska ollaan arvokkaassa seurassa, pitää olla myös asiallinen ilta-asu. Tuplasettiä voisi olla vähemmän. Myös paksu kirja oli turha, kun seura on niin sivistynyttä, ettei iltaisinkaan tule paljon luettua. Vähän olen lueskellut ja sen jälkeen kirjoittanut matkan ajatuksia blogiin.

-Mukana oli myös yhdet ylimääräiset kengät, joiden mukanaoloa en kadu. Asfaltilla tarvitaan erilaiset kengät. Minulle ei koskaan tule rakkoja, mutta nyt jalat ovat täynnä rakkoja. Asfaltti on ongelma. Muut eivät huomanneet, että aina kun mahdollista siirryin asfalttitieltä pinkomaan peltoja pitkin.

Nea: Kyllä me sen huomasimme!

Eero: Asfaltti on meille kaikille ongelma. Sen määrä tällä reitillä on valitettavasti lisääntynyt.


Seikkailu rautatiesillalla

Sakari: Tehdään tunnustus. Poikkesimme Kuninkaantieltä. Menimmekin välillä vanhaa rautatiepohjaa. Se oli mielettömän kiinnostavaa. Jouduimme myös ylittämään vanhan rautatiesillan. Poikittaispalkit olivat paikallaan, mutta osa oli lahonnut ja välissä oli tyhjää. ”Pääsy kielletty” –kyltti siellä on ollut, mutta sekin oli jo poistettu tai pudonnut. Ehkä paikallisen nuorison toimesta.

-Sillan ylitys vaati tarkkuutta. Nuorena sitä tuli tehtyä kaikenlaista, ikkunasta roikkumista ja muuta, mutta nyt olin välillä vähän peloissani ja tästä tempauksesta hieman järkyttynyt.

Nea: Mieleen tulivat lapsuuden Viisikko-seikkailukirjat

Eero: Turvallisen maantiereitin sijasta poikkesimme hetkeksi toisaalle. Tuomas sanoi ihan suoraan, että tämä on ihan kuin meidän 12-vuotiaiden poikiemme tekosia. En minäkään siitä toisaalta kauheasti tykännyt, mutta rationaalisesti ajatellen siinä ei ollut pienintäkään vaaraa. Muuta kuin, että voi pudota jokeen tai taittaa jalkansa pölkkyjen välissä.  15-kiloiseen rinkkaan sidottuna on aika vaikea mahtua putoamaan mistään. Jumiin voi kyllä jäädä.

Tuomas: Muutaman kerran olen vuorilla kiipeillessä alkanut liukua alas tai jäänyt rinkasta roikkumaan. Niissä tilanteissa ei halua ajatella mikä se todellisuus on, vaan haluaa äkkiä ylös. Kauhu antaa voimia ja itsensä saa kiskottua aika hurjistakin paikoista. Mutta ei se ole tavallista ja tällä kävelyllä mennään ihan turvallisia reittejä.

-Olen tehnyt patikointeja itsekseni ja kahdestaan vaimon kanssa. Tässä ryhmässä kävely on hieman erilaista; olemme kaikki individualisteja, mutta tärkeintä on asenne.


Matkatoimisto ”Tämän mutkan jälkeen”

Eero: Järjestin näitä matkoja jo silloin kun perheemme lapset olivat pieniä. Lapset kysyivät aina, että milloin ollaan perillä. Vastasin aina, että ”tämän mutkan jälkeen”. Oikeasti ei tultu perille tämän mutkan jälkeen, eikä vielä seuraavankaan. Mutta siitä tuli käyttöön minua kuvaava termi ”Matkatoimisto Tämän mutkan jälkeen”. Tälläkin matkalla on ollut samaa tuntumaa ja termi käytössä. Eli olen välillä lupaillut, että ”tämän mutkan jälkeen se varmaan näkyy”.

Tuomas: Huomasin huvittuneena, kuinka Perniössä Sakarin silmissä välähti epäluulo, kun Eero taas lupaili, että matkaa on enää vähän.

Eero: Lasten ja matkatovereiden motivoimiseksi täytyy käyttää vähän epämääräisiä ilmaisuja, jotta heidän uskonsa tulevaisuuteen säilyy.

Sakari: Näin olen olettanutkin. Että matkanjohtajamme Eeron toiminta on tarkkaan harkittua ja suunniteltua.

Maalissa: Eero Vuorio, Sakari Karjalainen, Nea Malila ja Tuomas Lehtonen.

 

haastattelu: Sami Ruokangas ja Anu Koikkalainen

kuvat: Kuninkaantien kävelijät

Kävelyhaasteen keräyspottiin voit edelleen lahjoittaa rahaa

Sakari Karjalaisen podcastit kävelyltä

Tuomas Lehtonen kertoi kävelystä blogissaan

Kävelyhaaste Facebookissa