Siirry suoraan sisältöön

Kuninkaantien kävely kerää varoja syöpätutkimukselle

Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Sakari Karjalainen juhlii 60-vuotissyntymäpäiväänsä kävelemällä ystäviensä kanssa kuuluisan Kuninkaantien Turusta Helsinkiin. Kävelytempauksella nelikko kerää varoja kotimaiselle syöpätutkimukselle. 

Ajatus Kuninkaantien kävelystä syntyi – missäpä muualla – kuin Hämeen härkätiellä. Sakari käveli ystävänsä, emeritusprofessori Eero Vuorion kanssa historiallista tietä ja samalla he päättivät, että Sakarin täytettyä 60 vuotta, kuljetaan myös Kuninkaantie yhdessä.

Karjalainen ja Vuorio haastoivat mukaan myös muita innokkaita kävelijöitä ja matkalle päätti lähteä Syöpärekisterin johtaja Nea Malila, sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran pääsihteeri Tuomas Lehtonen. Yhdessä he aikovat taittaa 251 kilometriä!

Osan matkasta mukana kävelee Tampereen yliopiston professori Juho Saari.

Matkaa tehdään tietenkin hyvän asian puolesta. Sakari Karjalainen täytti 60 vuotta 6.5. Sakarin lisäksi syntymäpäivää viettävät myös 60 vuotta täyttävä Nea Malila sekä 70 vuotta täyttävä Syöpäsäätiö. Siksi he keräävät kävelyllään varoja Syöpäsäätiön kautta kotimaiselle syöpätutkimukselle.

Syöpätutkijoiden tavoin Kuninkaantien kävelijöiden unelma on, että seuraavat sukupolvet saavat elää maassa, jossa kukaan ei kuole syöpään. Osallistu unelman toteuttamiseen ja joukon kirittämiseen tekemällä lahjoitus yhteiseen keräyspottiin täältä(avautuu uudessa ikkunassa).

– Olemme jokaisesta lahjoituksesta syvästi kiitollisia, kertoo tuore päivänsankari, pääsihteeri Sakari Karjalainen.

Matkan varrella piristää nähdä tuttuja ja miksei tuntemattomiakin kannustajia. Osallistu Facebook-tapahtumaan ja seuraa matkan taittumista tai tule tervehtimään meitä matkan varrelle.

Kuninkaantien kävelijät löytää 19.5.– 26.5. seuraavilta etapeilta:

Turun Tuomiokirkko – Piikkiö – Paimio – Halikko – Salo – Perniö – Latokartano – Pohjankuru – Fiskars – Karjaa – Snappertuna – Fagernäs – Inkoo – Degerby – Kirkkonummi –Jorvas – Espoo – Bemböle – Leppävaara – Helsinki

Tuomas Lehtonen kertoo kävelystä blogissaan(avautuu uudessa ikkunassa).

Kuuntele Sakari Karjalaisen podcastit(avautuu uudessa ikkunassa) kävelyltä. 


Kysymykset kävelijöille

  1. Miksi harrastat kävelyä?
  2. Miksi suosittelisit sitä myös muille?
  3. Mitkä ovat odotuksesi Kuninkaantieltä?
  4. Mikä on suhteesi Syöpäjärjestöihin? (Eero, Tuomas ja Juho)

Sakari Karjalainen

1)  Kävelystä tuli minulle varteenotettava vaihtoehto, kun en pystynyt enää juoksemaan rasitusvammojen takia. Aluksi oli vaikeata luopua aikatavoitteista. Ystäväni Eero sai minut innostumaan kävelystä, mutta ensimmäinen pitkä kävelymme oli vaativampi kuin juoksemani maratonit. Kävelimme Turusta Eeron mökille noin maratonin pituisen matkan. Perille päästyämme – Eeron muistin mukaan – kaadoin verta lenkkitossustani. Sittemmin olen kävellyt useasti Eeron kanssa ja harrastanut myös vuorikävelyä Itävallassa vaimoni kanssa. Kävely on upeata yksin ja ystävän kanssa. Pitkän matkan käveleminen on aina ponnistelua – sekä fyysisesti että henkisesti, mutta se kannattaa. Pitkä kävely antaa energiaa tunneiksi, päiviksi ja kuukausiksi eteenpäin. Kävely myös vahvistaa parisuhdetta ja ystävyyssuhteita.

2)  Kävelyn avulla saat paitsi hyvän kunnon myös mielenrauhaa. Ja kävellessä tulee käsitelleeksi kaikki mieltä painavat asiat. Se voi tuntua aluksi ahdistavalta, mutta se on kaikkea muuta. Kun ei pysty pakenemaan omia ajatuksiaan työntekoon, lukemiseen, viihteeseen, pelaamiseen, seurusteluun tai päihteisiin, on otettava vastaan kaikki se, mitä oma mieli tuo esille. Ja yhtäkkiä huomaakin pystyvänsä käsittelemään niitä ja ratkomaan ongelmia. Ja kaikki ne rakot, hiertymät ja mustuneet varpaankynnet – ne ovat ansaittuja ja niitä on mukava muistellakin.

3)  Tunnen kaikki neljä koko matkan kävelijää hyvin, meillä on – dream team. Saamme matkan varrella myös hyviä vahvistuksia. Eero ja Tuomas ovat erittäin kokeneita kävelijöitä ja uskon oppivani heiltä taas paljon. Nyt on enää kaksi päivää aikaa kävelyn alkuun ja minulla on reppu pakattuna. Kahdeksan päivää pitäisi selvitä niillä varusteilla. Pohdin vielä, miten saan kuljetettua toiset kengät – ja mitkä ne ovat. Odotan jännityksellä, miltä tuntuu ryhmässä kävely. Kaikissa aiemmissa kävelyissäni on ollut vain yksi kävelykaveri. Mietin, miten kävelyssä yhdistyvät oma yksityinen ja toisaalta yhteisöllinen kokeminen. Minulle on valtava haaste kävellä koko matka. Menen päivän kerrallaan.

Nea Malila

1) Kävely on tuttua jo lapsuudesta koulumatkoilta, sitä on helppo toteuttaa missä vaan, soveltuu osaksi arkiliikuntaa työmatkoilla, sopii koiranomistajalle hyvin ja on itselleni luontevin tapa liikkua.

2 ) Pieni kynnys aloittaa, helppo toteuttaa esim. osana työ- tai kauppamatkaa, rentouttavaa ja mukavaa kaverin kanssa, voi harrastaa kaikkialla ja kaikkina vuodenaikoina, ei vaadi erityisvarusteita. Kävellessä voi myös pohtia erilaisia kysymyksiä (jos on yksin), kuunnella musiikkia tai luontoa, katsella ympäristöä ja nauttia vuodenajoista.

3) Reitin varren maisemat ja luonto sekä historia, reippailun yhdistäminen terveyden edistämiseen ja Syöpäsäätiön vuoden teemaan, merkkipäiväjuhlana virkistävän ekologinen tapa.

Eero Vuorio

1) Matkustaminen on aina tarkoittanut minulle ennen kaikkea matkalla olemista, on kyse sitten kävelystä, pyöräilystä, tai autossa, junassa ja jopa lentokoneessa istumisesta. Jo kymmeniä vuosia sitten oivalsin, että kävely on ”minun juttuni”. Siinä yhdistyy oikealla tavalla ulkoilu, matkalla oleminen, seikkailu ja matkaan liittyvä meditatiivisyys. Kävelyssä matka taittuu hitaasti, mutta varmasti. Viikon kävelyllä (yksin tai yhdessä) on aikaa pohtia asioita, välimatkoja, luontoa; ja ihailla rakennettua ympäristöämme ja sen asukkaita ja historiaa.

Kävelyyn liittyy aina myös saavuttamisen riemu. Keväällä 2007 haastoin teini-ikäiset poikani pitkälle patikkaretkelle. Arvelin useimpien heidän kavereittensa lentäneen lomamatkoillaan Alppien yli, mutta kysyin, tietäisivätkö he ketään, joka olisi kävellyt Alppien yli. Ja niinpä sitten patikoimme koko perhe Münchenistä Brenneron solan kautta Garda-järvelle ja edelleen Venetsiaan kolmessa viikossa. Tätä saavuttamisen riemua on sittemmin koettu yhdessä eri puolilla Eurooppaa ja kauempanakin.

2) Arvelen tuon yllä olevan vastauksen jo antaneen hyviä vinkkejä siitä miksi suosittelen kävelyä myös muille. Kävely ei selvästikään ole kaikkien juttu, mutta tarjoaa kuitenkin oivallisen keinon ylläpitää kohtuullista peruskuntoa ilman suuri loukkaantumisriskejä. Itselleni yksitoikkoinen pitkänmatkankävely toimii rentoutuskeinona, eräänlaisena mindfullnessin muotona, joka vapauttaa aivot huilaamaan ja toimimaan omillaan. Moni mieltä askarruttanut vaikea (työ)asia on tällä tavoin löytänyt ratkaisunsa kuin itsekseen pitkän kävelymatkan aikana. Toki pitkät kävelyretket vapauttavat myös endorfiinejä, jotka vahvistavat saavuttamisen riemun tunnetta.

3) Tein keväällä 2017 Kuninkaantien maastotiedustelun tätä matkaa varten. Tiedän jo, miten mahtavan sukelluksen Suomen historiaan Kuninkaantie tarjoaa. Kohtaamme vanhoja maanteitä, siltoja, kestikievareita, kartanoita, kirkkoja ja kokonaisia ruukkimiljöitä, jotka kertovat maamme historiaa. Ja kaikki kävelijät lähestyvät näitä ja kaikkea muuta matkan varrella vastaan tulevaa omista lähtökohdistaan – luvassa on iltaisin kiinnostavia keskusteluja päivän havainnoista. Kuninkaantiellä on totisesta paljon annettavaa jokaiselle kävelijälle. Toivon retkemme houkuttelevan monia muitakin ihmisiä haastamaan itsensä ja kokemaan saavuttamisen riemun Kuninkaantiellä. Tämän lisäksi toivon kovasti retkemme tuovan lahjoitusten muodossa taloudellista tukea Syöpäjärjestöille heidän tärkeässä työssään syöpätutkimuksen hyväksi.

4) Toimin yhdeksättä vuotta Syöpäsäätiön hallituksen jäsenenä, joten tiedän miten tärkeää taloudellinen tuki tutkimukselle on. Toisaalta olen itse syöpäpotilas; minulta leikattiin runsaat neljä vuotta sitten prostatasyöpä. Päätin, että leikkaus ja siitä seurannut virtsan pidätyskyvyn heikkeneminen ei lopeta kävelyharrastustani. Eikä lopettanut: viime vuonna sain päätökseen runsaan 1900 km:n patikointini Turusta Utsjoen Nuorgamiin. Toivon tämän toimivan rohkaisuna kaikille muille syöpäpotilaille. Ylös, ulos ja kävelemään!

Tuomas Lehtonen

1) Palasin juuri pitkältä kaupunkilomalta valtameren takaa – en ollut patikoimassa, mutta tapani mukaan kävelin päivittäin kohtalaisia matkoja (kilometrejä kertyi päivittäin 15-30). Näin olen tehnyt niin kauan kuin muista, mutta varsinaisen patikointiharrastuksen aloitin nuoruusvuosien jälkeen uudestaan kesällä 2000 Pyreneiden vuoristossa Ranskassa. Sen jälkeen olen vähintään kerran vuodessa ja joskus jopa kolmasti kulkenut reppu selässä viikosta neljään viikkoon ristiin rastiin Eurooppaa vuorilla ja sitten myös loivemmassa maastossa.

Kävelyn hitaus, pitkän matkan fyysinen rasitus ja mielen vapautuminen vetävät minut aina uusille reissuille – kun ruumis rasittuu, sielu vapautuu. Maisema, poluilla ja teillä kohdatut ihmiset, paikat ja niiden historia avautuvat kävellen omalla erityisellä tavalla.

Aluksi minua kiehtoivat perinteisellä tavalla kauniit ja avarat maisemat, mutta olen oppinut pitämään myös paikkojen näennäisestä rumuudesta, esikaupungeista ja välillä hankalasti ylitettävistä ihmisen tuottamista esteistä, teollisuusalueista, moottoriteistä ja kaupunkien laidoista. Historia ja ihmisten elinkeinot näyttäytyvät kävelijälle. Kerran Italian Umbrian halki kulkiessa tajusin seudun keskiaikaisten ja renessanssin muraalimaalausten paikallisuuden ja tarkkuuden maiseman suhteen: vaikka kuvat eivät olleet varsinaisesti realistisia, niistä hahmotti kylät, pellot, vuoret ja puurajan muutokset toisin kuin olin ennen hahmottanut.

Patikoinneilla myös oma aikakäsitys muuttuu. Olennaista on, ehdinkö valoisan aikaan perille, ei se, kestääkö kulkemin kaksi, kolme tai kuusi tuntia. Toki olen iloinen myös kunnon kohenemisesta.

2) Jokainen kävelijä päättää oman tahtinsa itse, valitsee polkunsa vaihtoehtoisten reittien joukosta ja haukkaa eväänsä, kun sille on sopiva aika. Kävelijä tutustuu yhtä aikaa reittiinsä, seutuun ja sen kulttuuriin ja itseensä, omaan ruumiiseensa ja mielen liikkeisiin. Hankalilta tuntuneet pulmat työssä tai omassa elämässä, asettuvat kohdalleen.

Vähitellen mikään sää ei ole kävelijälle huono, jos asenne on oikea, kunhan oppii pitämään huolta sopivista varusteista eikä niihinkään tarvitse kohtuuttomasti satsata. Perille saapumisen mielihyvä ja pitkän reissun jälkeinen ruumiin ja mielen tasapaino palkitsee kulkijaa – riippumatta siitä, onko matkalla hankkinut jonkun rakon tai muun hiertymän. Rasitusvammat ovat kävelijälle vähäisiä ja niitä oppii nopeasti hoitamaan niin, ettei matkanteko katkea.

3) Kuulun sukupolveen, jolle interrailaaminen ja junamatkailu avasi Euroopan. Nyt on kiehtovaa lähteä taivaltamaan Etelä-Suomen halki. Ennakkoluulottomalle kävelijälle ei ole seutua, joka ei olisi kiinnostava. Toki Kuninkaantie kulkee halki kauniin ja kulttuurihistoriallisen maiseman. Olisi myös hienoa, jos kävelymme innostaisi muita ja lisäisi merkittyjä reittejä ja kävelijän kaipaamia palveluja kuten vaatimattomia yösijoja ja ruokapaikkoja kuten muualla Euroopassa.

Olen lähdössä kulkemaan hyvässä ja itseäni viisaammassa seurassa: uskon, että opin ja virkistyn myös älyllisesti. Olen töissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, jonka sihteerinä ja edeltäjänäni toimi yksi Suomen tunnetuimmista ja merkittävimmistä kävelijöistä Elias Lönnrot. Vaikka reittimme ei seuraa hänen jalanjälkiään, Kuninkaantietä taivaltaminen on suomalaisen kulttuurin halki kulkemista sekin.

4) Minulla ei ole erityssuhdetta syöpäjärjestöihin muuten kuin tuttavuuteni Sakari Karjalaisen kanssa. Haluan kuitenkin olla tukemassa niiden työtä. Sitä paitsi olisi suotavaa, että myös me keski-iän tuolle puolen siirtyvät olisimme tietoisia niiden työstä ja toki myös omaan terveyteemme liittyvistä riskeistä. Miten itse voisin vaikuttaa muiden ja omaan hyvinvointiini? Mitkä ennaltaehkäisevät toimet ovat ulottuvillani? Miten voisin jakaa niistä tietoa muille? Toivotan syöpäjärjestöille menestystä niiden arvokkaassa yleishyödyllisessä työssä.

Juho Saari

1) Kävelyyn liittyy muutama myönteinen asia. Ensinnäkin se on myönteistä yksin- tai ryhmässäoloa ilman jatkuvaa informaatiokuormitusta. Hitaus mahdollistaa omaehtoisen ja itsemääräytyvän liikkumisen. Toiseksi se on minun keholleni sopiva liikuntatapa, jossa kuormitus on kohtuullinen mutta ei liian raskas. Kolmanneksi pidän siitä, että matka etenee askel kerrallaan ja pitkäkin matka lopulta loppuu.

Yritän joka vuosi irrottautua muutamaksi päiväksi.

2) Kävely ja vaeltaminen ovat aina paikallaan, kun niihin voi irrottautua vähän pidemmäksi aikaa. Se auttaa irrottautumaan ja parantaa mielenlaatua.

3) Mitä tulee Kuninkaantiehen, niin tässä on monta kiinnostuksen syytä. Ensinnäkin miksi mennä merta edemmäksi kalaan, miksi mennä ulkomaille kun Suomessakin on mielenkiintoisia reittejä ja maisemia. Joskus lähellä on paremmin. Toiseksi tuo porukkahan on mielenkiintoinen ja matkalla epäilemättä viihtyy. Minähän olen mukana vain pari päivää, mutta siinäkin ajassa ehtii muutaman sanan vaihtaa.

4) Olen enemmän etäisesti kuin läheisesti tuntenut Sakarin kaiketi vuosikymmenen tai kaksi, joten tällä retkellä tutustuu varmaan paremmin.

Kuninkaantien kävelyn Facebook-tapahtuma(avautuu uudessa ikkunassa)

#Kuninkaantienkävely #Syöpätutkimus