Siirry suoraan sisältöön

Jäsenehdotukset Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskuntaan ja hallitukseen

Suomen Syöpäyhdistys ry:n jäsenyhdistyksille:

Tänä vuonna vaalivaliokunta valmistelee valtuuskunnan puheenjohtajan ja jäsenten valintaa yhdistyksen 11.12. pidettävään varsinaiseen kokoukseen sekä yhdistyksen hallituksen jäsenten valintaa samana päivänä pidettävään valtuuskunnan syyskokoukseen.

Liitteissä on luettelo nykyisistä valtuuskunnan ja hallituksen jäsenistä sekä merkintä erovuorossa olevista. Punaisella merkittyjen henkilöiden tilalle tulee valita uusi jäsen, koska jäsenen kausi on tullut täyteen. Muut erovuoroiset jäsenet voidaan valita uudelleen.

Vaalivaliokuntaan vuonna 2018 kuuluvat edustajat Keski-Suomen, Kymenlaakson, Pohjois-Savon ja Satakunnan Syöpäyhdistyksistä sekä Suomen Kurkku- ja Suusyöpäyhdistyksestä ja Suomen Suolistosyöpäyhdistyksestä. Vaalivaliokunnan puheenjohtaja on Jenni Tamminen Suomen Suolistosyöpäyhdistyksestä ja varapuheenjohtaja Juha Holmgren Satakunnan Syöpäyhdistyksestä.

Jäsenyhdistyksiltä pyydetään ehdotuksia valtuuskuntaan ja hallitukseen valittaviksi henkilöiksi syyskuun 2018 loppuun mennessä. Ehdotukset pyydetään toimittamaan vaalivaliokunnan sihteerille Auli Jaatiselle sähköpostilla auli.jaatinen@cancer.fi.

Vaalivaliokunnan puolesta

Auli Jaatinen
valiokunnan sihteeri

Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan erovuorot 2018 (PDF)
Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen erovuorot 2018 (PDF)