Siirry suoraan sisältöön

Syöpäjärjestöt kesäkumikampanjassa: Tuure Boelius esittää Kesäkumibiisin

Vuoden 2020 Kesäkumikampanjan käynnistää Tuure Boeliuksen Hengitä-Kesäkumibiisi. Jo 25. kertaa järjestettävä kampanja viestii turvallisuudesta: seksin perustana on osallistujien turvallinen olo – silloin voi puhua ehkäisystäkin vapaasti.

Boelius esittää kampanjan biisin ensimmäistä kertaa livenä YleXPopissa, joka järjestetään virtuaalisesti lauantaina 30. toukokuuta. Konserttia voi seurata suorana Yle Areenasta ja Yle TV2:lta klo 16–23.

Tuure Boelius muistaa kuulleensa Cheekin Jossu-kappaleen radiosta vuosia sitten ja ajatelleensa, kuinka siistiä olisi päästä tekemään Kesäkumibiisiä. Koska kesä 2020 on festariton ja muutenkin poikkeuksellinen, yhdessä biisin muiden tekijöiden Jurekin ja Henna Sarriolan kanssa he halusivat tehdä jotain vähän erilaista.

– Hengitä on herkkä, rauhallinen ja lohdukas. Sopii hyvin tähän maailmantilanteeseen.

Boeliuksen mielestä on huomionarvoista, että Kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti.

– Ehkä mäkin olisin nuorempana kaivannut jotain tällaista. Toisaalta kappale on aika sukupuoleton. Olisi ollut tyhmää lähteä tekemään Lätkäjätkä-Ville osa 2 -tyyppistä homoanthemia. Tähän kaikki löytävät samaistumispintaa.

YleX:n kanavapäällikkö Hanne Kauton mukaan Boelius oli helppo valinta Kesäkumikampanjaan. Nuori artisti edustaa 25-vuotista kampanjaa erityisen hyvin.

– Yhteistyö Tuuren kanssa on sujunut mainiosti. Hän on nuori, avoin, energinen ja räväkkä. Hänellä on ollut paljon ideoita, miten kampanjan sanoma sekä nykyinen maailman tila näkyy ja kuuluu kappaleessa, Kautto toteaa.

YleX:n lisäksi Kesäkumibiisiä voi kuunnella streaming-palveluissa. Kappaleen musiikkivideo julkaistaan perjantaina 29.5.

Kesäkumikampanja siirtyy festareilta verkkoon

Kesäkumikampanja Kesäkumeineen on perinteisesti ollut näkyvä osa kesän tapahtumia, mutta koronaviruksen aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi kampanja siirtyy festareilta verkkoon.

Tänä vuonna kampanjan aikana voi esimerkiksi osallistua Tuuren johdolla TikTok-tanssihaasteeseen, löytää viihdyttävää sekä hyödyllistä sisältöä Kesäkumin sometileiltä tai testata tietonsa Naimamaisteri-testillä. Kampanjaan olennaisesti kuuluvan 150 000 kondomin jakaminen keskitetään kesän jälkeiseen aikaan, mutta onnekkaimmat voivat voittaa niitä kesän aikana osallistumalla YleX:n järjestämiin kilpailuihin. Järjestöjen toimesta kondomeja annetaan myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

Seuraa kampanjaa somessa tunnisteilla #kesäkumi ja #naimamaisteri & Kesäkumin sometileiltä!

Facebook: Kesäkumi
Instagram: @kesakumivirallinen 

Turvallinen tunne seksissä on jokaisen oikeus 

Turvallinen seksi on paljon muutakin kuin vain oikeaoppista ehkäisyn käyttöä. Turvallinen tunne seksissä on yhdistelmä oikeanlaista kemiaa, avointa kommunikaatiota ja varmuutta siitä, että jokaisen yksilöllisiä haluja ja tarpeita kunnioitetaan seksitilanteessa. Myös Kesäkumin käytön ottaminen puheeksi on helpompaa, kun seksiin liittyvä tilanne tuntuu turvalliselta. 

Väestöliiton nuorten asiantuntija, seksuaalineuvoja Sari Hälisen mukaan kumppanin ja omasta seksuaaliterveydestä huolesta pitämisessä ei ole mitään hävettävää. Se vain lisää seksiin liittyvää turvallisuuden tunnetta.

– Seksi on parhaimmillaan toisen kanssa samassa rytmissä hengittämistä, turvallista tunnelmaa sekä molemminpuolista halua ja himoa. Kehon liikkeet, eleet ja ilmeet ovat kaikki viestejä, joista voi tulkita, onko kumppani tasapuolisesti mukana seksitilanteessa. Sanat ja varmistukset eivät myöskään latista tunnelmaa, vaan parhaimmillaan ainoastaan lisäävät seksuaalista nautintoa, Hälinen kertoo.

Kesäkumikampanjassa mukana olevat järjestöt muistuttavat, että turvallinen tunne seksissä kuuluu jokaiselle, riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai seksitavasta.

Tiedätkö jo kaiken turvallisesta seksistä? Testaa, oletko Naimamaisteri! 

Naimamaisteri-testissä on 14 kysymystä turvallisemmasta seksistä. Tänä vuonna mukaan on lisätty kysymys, joka liittyy vuoden 2020 kesäkumibiisiin.

Kesäkumikampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.

Tutustu Kesäkumikampanjaan osoitteessa ylex.fi/kesäkumi tai Kesäkumikampanjan sometileillä.