Siirry suoraan sisältöön

Suomalaisvetoisesta tutkimuksesta uusia tuloksia GIST-kasvaimen hoitoon

Leikkauksen jälkeen annettu lääkehoito parantaa merkittävästi GIST-kasvaimeen sairastuneiden eloonjäämistä, osoittaa professori Heikki Joensuun johtama kansainvälinen hoitotutkimus.

Tiedote 2.6.2015

Skandinavian sarkoomaryhmän (SSG) ja Saksan sarkoomaryhmän yhdessä tekemässä tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa, että suun kautta otettava täsmälääke imatinibi pidentää niiden potilaiden elinaikaa, joilta on leikattu GIST-kasvain ja joiden taudin uusiutumisriski on arvioitu suureksi. Tutkimus on johtanut GISTin hoitosuositusten muuttumiseen sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

Ruoansulatuskasvaimen sarkooma (GIST, gastrointestinaalinen stroomakasvain) on melko harvinainen syöpätyyppi, mutta yleisin tukikudossyöpä. GIST todetaan vuosittain noin 50 suomalaisella. Se saa alkunsa mahasuolikanavasta, tavallisimmin mahalaukusta, ja saattaa lähettää etäpesäkkeitä. Tutkimuksessa satunnaistettiin 400 potilasta Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Saksasta saamaan imatinibia joko kolmen tai yhden vuoden ajan leikkauksen jälkeen. Imatinibi on suun kautta otettava täsmälääke (tyrosiinikinaasiestäjä), joka estää GIST-kasvaimen syntyyn ja etenemiseen vaikuttavia, normaalista poikkeavia valkuaisaineita.

Joensuun johtama tutkimus on osoittanut, että imatinibin GIST-sarkooman liitännäishoitona ehkäisee tehokkaasti sairauden uusiutumista ja tuo lisää elinaikaa levinnyttä syöpää sairastaville.

Kolme vuotta imatinibihoitoa saaneista oli viiden vuoden kuluttua satunnaistamisesta elossa 93,4 prosenttia ja vuoden ajan hoidetuista 86,8 prosenttia. Useimmat potilaat sietivät hoidon hyvin. Pelkän leikkaushoidon jälkeen vastaavanlaiseen syöpään sairastuneista elää viisi vuotta 60–70 prosenttia.

”Tämä on hieno uutinen GIST-kasvaimeen sairastuneille. SSG-tutkimus on erinomainen esimerkki siitä, miten harvinaistenkin syöpien ennustetta voidaan parantaa yhdessä toimien”, iloitsee Heikki Joensuu.

SSG-tutkimuksen uusimmat tulokset julkistettiin maailman suurimmassa syöpäkonferenssissa ASCOssa Chicagossa maanantaina 1.6.2015.

Heikki Joensuu (Helsingin yliopisto ja Syöpäkeskus, HYKS) sai Syöpäsäätiön suurapurahan GIST-kasvaimen hoitotutkimukseen vuonna 2009. Hän on saanut myös lukuisia muita merkittäviä apurahoja Syöpäsäätiöltä sekä tieteellisestä panoksestaan lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja.

Lisätietoja

Professori Heikki Joensuu, Syöpäkeskus, HYKS, puh. 040 72 10 438

Tiedottaja Maarit Rautio, Syöpäjärjestöt, puh. 040 549 1003