Siirry suoraan sisältöön

Rintasyöpäyhdistys kuuluu Suomen Syöpäyhdistykseen

Tiedote 12.11.2015

Suomen Syöpäyhdistyksen hallitus on hyväksynyt rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n jäsenekseen. Vuonna 2005 perustettu yhdistys tukee potilaita ja heidän läheisiään sekä tarjoaa rintasyöpään liittyvää tietoa.

Europa Donna Finland ry:n toiminnan ydin on vertaistuki rintasyöpään sairastuneille. Toiminta-ajatuksena on tarjota rintasyöpäpotilaille yhteisöllistä, vertaisuuteen ja kokemukseen perustuvaa tukitoimintaa. Yhdistys pyrkii myös edistämään tietoisuutta rintasyövästä ja korostamaan aikaisen toteamisen merkitystä rintasyövän hoitoprosessissa ja levittämään tietoa naisten omista mahdollisuuksista pienentää rintasyöpään sairastumisen riskiä. Rintasyöpäyhdistys kuuluu 48 maassa toimivaan Europa Donna –järjestöön.

Hallituksen puheenjohtaja on Anu Niemi. Hallituksessa on lisäksi viisi varsinaista ja kaksi varajäsentä. Varsinaisina jäseninä hallituksessa ovat Camilla Backman, Christina Branders, Heli Kallio-Kauppinen, Riitta Nurmi ja Katri Paalanen. Varajäseninä toimivat Raija Ruotsalainen ja Heidi Vekkeli.

Maassamme elää noin 64 500 rintasyövän sairastanutta ja uusia tapauksia todetaan noin 4800 vuodessa. Potilaiden määrän ennustetaan kasvavan tulevina vuosina. Suuri osa rintasyöpäpotilaista paranee. Potilaiden ja heidän omaistensa tuen tarve kasvaa sairauden muuttuessa krooniseksi.

Syöpäjärjestöt on Suomen suurimpia kansanterveysjärjestöjä, jolla on noin 140 000 jäsentä.

Syöpäjärjestöihin kuuluvat:

  • Suomen Syöpäyhdistys ry. ja sen jäsenjärjestöt:
    – 12 maakunnallista syöpäyhdistystä
    – 6 valtakunnallista potilasjärjestöä
  • Suomen Syöpärekisteri ja sen osana Joukkotarkastusrekisteri
  • Syöpäsäätiö

Lisätiedot:

Tiedottaja Maarit Rautio, 040 549 1003, maarit.rautio@cancer.fi

Pääsihteeri Sakari Karjalainen, varmimmin sähköpostitse: sakari.karjalainen@cancer.fi