Siirry suoraan sisältöön

Pohjoismaiden varauduttava tuotemerkittömiin savukerasioihin

Pohjoismaiden syöpäyhdistysten pääsihteerit ottavat Maailman tupakattomana päivänä kantaa tuotemerkittömien savukerasioiden puolesta. He kehottavat tuotemerkittömyyden käyttöönottoa kaikissa Pohjoismaissa.

Tavoitteena on ehkäistä lapsia ja nuoria aloittamasta tupakkatuotteiden käyttöä.
Kansainvälinen tutkimus osoittaa selkeän yhteyden tuotemerkittömien savukerasioiden ja tupakoinnin yleisyyden välillä. Tuotemerkittömyys tarkoittaa sitä, että savukerasiasta kielletään logot, värit, brändikuvat tai muu myynninedistäminen pakkauksissa.

Tupakointia vähentävä puitesopimus (WHO FCTC) suosittaa tuotemerkittömyyden ottamista käyttöön artikloissa 11 ja 13. Euroopan unionin tupakkatuotedirektiivi, joka tuli voimaan 20.5.2016 mahdollistaa tuotemerkittömän lainsäädännön.

Joka vuosi 37 800 ihmistä Pohjoismaissa kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin, suomalaisia heistä on 5 000.

Suomi oli 2010 ensimmäinen maa maailmassa, joka otti tupakkalaissa tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppumisen. Tavoitteeseen arvioidaan päästävän vuoteen 2030 mennessä.

Kannanotto

Lisätietoja:

Eeva Ollila, terveyden edistämisen ylilääkäri, eeva.ollila@cancer.fi, puh. 040 595 2363

Satu Lipponen, viestintäjohtaja, satu.lipponen@cancer.fi, puh. 050 563 4558