Siirry suoraan sisältöön

Järjestöt vetoavat: Nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta

Kuvaan on tiivistetty vetoomuksen sanoma.


Hyvinvointivaltion keskeinen elementti on sen ensimmäisessä sanassa: hyvin
vointi. Poliittista päätöksentekoa tulee ohjata sellaiset toimet, jotka vahvistavat ja tukevat kansalaisten turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Siksi me järjestöt vetoamme, että nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.  

Alkoholi on päihde, joka vaikuttaa monella tavoin suomalaisten hyvin- ja pahoinvointiin. Tämän takia hyvinvointiyhteiskunnassa on nähty, että alkoholi ei ole tavallinen elintarvike ja siksi sen hintaa ja saatavuutta tulee säädellä. Alkoholi aiheuttaa suoria haittoja niin yksilöille, yhteisöille sekä yhteiskunnalle.

Yksilötasolla kohtalokkaimpana haittana on suorat alkoholikuolemat, joita Suomessa tapahtuu vuosittain 1700. Lisäksi alkoholi on osana lukuisia syöpiä, sydän- ja verisuonisairauksia sekä mielenterveyshäiriöitä. Suomessa on arvioitu, että alkoholi on yhteydessä noin puoleen tehdyistä itsemurhista. Mielenterveyskriisin aikana ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta. 

Yhteisötasolla alkoholi aiheuttaa monenlaisia haittoja.  OECD on arvioinut, että alkoholi laskee tuottavuutta länsimaissa noin 1 %:n bruttokansantuotteesta eli Suomen tapauksessa 2,34 mrd. euroa. Alkoholin on tutkittu aiheuttavan työpaikoilla jopa 500 miljoonan euron suorat kustannukset poissaoloina ja työkyvyn alenemisena. Suomessa on maailman onnellisin kansa, jossa on yli 500 000 alkoholin riskikäyttäjää. Kestävyysvajeen aikana ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta. 

Yhteiskuntatasolla alkoholin sääntely on osa hyvinvointiyhteiskunnan perusrakennetta ja ongelmien ennaltaehkäisyä. Suomessa elää jopa 70 000 lasta perheissä, jossa vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Alkoholin haittavaikutukset työllistävät yhteiskunnan yhteisiä palveluita, kuten poliisia, lastensuojelua ja terveydenhuoltoa. Sote-kriisin aikana ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.

Suomalaisista 78 prosenttia on tyytyväisiä nykyisiin alkoholin myyntiaikoihin ja –paikkoihin, selviää Kantar Publicin ja EHYTin teettämästä kyselytutkimuksesta. THL:n toteuttaman Alkoholipoliittiset mielipiteet 2023 -kyselyn mukaan vain 12 % suomalaisista haluaa väkeviä alkoholijuomia päivittäistavarakaupoista, mihin asiantuntijanäkemysten mukaan viinien vapauttaminen johtaisi. Herää siis kysymys: mitä ongelmaa alkoholin saatavuuden lisäämisellä ruokakauppoihin ja kioskeihin ratkaistaan? Saatavuuden lisääminen tuo lähinnä joukon uusia ongelmia ratkaistavaksi. 

Poliittisesti parasta nykyisen kaltaisen järjestelmän ylläpitämisessä on se, että se ei maksa mitään lisää. Vaihtoehtoisesti myynnin laajentamisen suoriksi haittakuluiksi on arvioitu vähintään 271 miljoonaa euroa. Hyvinvointivaltion tulevaisuus vaatii keskittymistä päätöksiin, jotka lisäävät ihmisten hyvinvointia.

 

ALLEKIRJOITTAJAT

ADHD-liitto ry

A-Kiltojen Liitto ry

A-klinikkasäätiö

Diakonissalaitos

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Elämäni Sankari ry

Ensi- ja turvakotien liitto ry

Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry

Filha ry

Helsingin Kouluraittiuspiiri ry.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry

Kehitysvammaliitto

Kipinä ry

Kunnon Elämä ry

Lastensuojelun Keskusliitto

Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry.

Mielenterveyden keskusliitto ry

MIELI Suomen Mielenterveys ry

Munuais- ja maksaliitto

Myllyhoitoyhdistys ry.

Naisten Linja Suomessa ry

Nuorten Palvelu ry

Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik

Nyyti ry

Pinskut ry

Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskus

Psykosociala förbundet rf

Raittiuden Ystävät ry

Rautatieläisten Raittiusliitto ry

Samfundet Folkhälsan i svenska Finland rf

Sininauhaliitto ry

Sirkkulanpuiston toimintayhdistys

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry 

Sovatek-säätiö

Stiftelsen Bensow

Suomen ASH ry

Suomen Lääkäriliitto ry

Suomen Sairaanhoitajat

Suomen Sydänliitto ry

Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry

Suomen Valkonauhaliitto – Förbundet Vita Bandet i Finland ry

Suomen Vanhempainliitto ry

Syöpäjärjestöt

Toimiva ry

Tukikohta ry

Tunne rintasi ry

Työttömien Keskusjärjestö ry

VAK ry

Wertsi- vertaiset päihdetyössä ry

YAD Youth Against Drugs ry