Siirry suoraan sisältöön

Eturauhasen syöpä tappaa yhä 850 miestä vuodessa

Syöpäsäätiön uusi Pelasta miehet –keräys haluaa puolittaa miesten eturauhassyöpäkuolemat 20 vuodessa.

 

  • Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan lisää tutkimusta ja tutkimukseen tarvitaan lisää varoja, kertoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.

Eturauhassyövän voittaminen vaatii kasvavaa tutkimusrahoitusta. Julkinen rahoitus on vähentynyt, joten muulle rahoitukselle on entistä suurempi tarve.

Syöpäsäätiö aloittaa kesäkuussa keräyksen eturauhassyöpätutkimusta varten. Kerätyt varat jaetaan nopeasti tutkijoille miesten terveyden parhaaksi jokavuotisessa apurahajaossa.

Viime vuoden lahjoitusvaroista Syöpäsäätiö myönsi noin 800 000 euroa apurahoja eturauhassyöpätutkijoille. Lahjoittajien varoilla käynnistettiin juuri muun muassa aggressiiviseen erurauhasen syöpään liittyvä geenitutkimus.

Professori Johanna Schleutker Turun yliopistosta tutkimusryhmineen sai viime syksynä 100 000 euron apurahan Syöpäsäätiöltä. Ryhmä pyrkii löytämään perinnöllisiä geenimutaatioita, jotka liittyvät aggressiiviseen eturauhassyöpään.

 

  • Tähtäämme siihen, että aggressiiviset eturauhassyövät voidaan tunnistaa jo diagnosointihetkellä, jolloin sairaus ei johtaisi kuolemaan, Johanna Schleutker kuvailee.

Tutkimusryhmä on tunnistanut geenejä, joiden muutokset näyttävät liittyvän aggressiviiseen tautiin. Schleutkerin mukaan tutkimustulokset vaikuttavat todella lupaavilta jo tässä vaiheessa.

 

  • Olemme merkittävän äärellä. Tulokset vahvistuvat parhaillaan, kertoo Schleutker.

Myös uudenlaista eturauhasen syövän diagnosointia tutkitaan Syöpäsäätiön myöntämillä apurahoilla. Dosentti Peter Boströmin tutkimusryhmä Turusta on saanut Syöpäsäätiöltä 150 000 euron apurahanKohti parempaa eturauhassyövän diagnostiikkaa – MRI-kuvauksen ja uusien biomarkkereiden hyödynnys infektio-komplikaatioita välttäen” -tutkimukseen.

 

  • Magneettikuvaus olisi helposti toteutettava ja luotettava eturauhassyövän seulontamenetelmä. Sitä voisi käyttää samalla tavalla kuin mammografiaa rintasyövän seulonnoissa, Turun yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä Boström kertoo.

Tällä hetkellä eturauhasen syövän diagnosointi alkaa verinäytteestä, josta tarkistetaan eturauhasen merkkiaineen (PSA:n) arvo. Mikäli PSA:n määrä osoittautuu normaalista poikkeavaksi, eturauhasesta otetaan koepala syövän tarkkaa tyypittelyä ja hoitosuunnitelmaa varten.

 

  • Koska PSA-testi on epätarkka, koepalan analysointi myöhemmin voi osoittaa syöpäepäilyn aiheettomaksi tai saatetaan todeta niin sanottu merkityksetön syöpä, Boström kertoo.

Jos syöpäkasvain tunnistettaisiin magneettikuvauksella, koepala voitaisiin ottaa heti oikeasta kohdasta. Myös leikkaushoidossa miehen erektiohermoja voitaisiin tämän seurauksena säästää.

Pelasta miehet!  on Syöpäsäätiön keräys, jolla tuetaan suomalaista eturauhassyöpätutkimusta. Aikaisempina vuosina Syöpäsäätiö keräsi varoja eturauhassyöpätutkimukselle kansainvälisellä Movember-keräyksellä. Movemberin keräystuotot ovat viime vuosina laskeneet ja Syöpäsäätiö on sen vuoksi uudistanut keräystapaansa miesten yleisimmän syövän voittamiseksi. Pelasta miehet! –keräykseen voi lahjoittaa mm. osoitteessa www.pelastamiehet.fi tai perustamalla oman keräyspotin osoitteessa oma.syopasaatio.fi. Movember-keräyksen vuosina Suomessa siihen lahjoitetut varat on annettu vuosittain Syöpäsäätiön kautta suomalaisille syöpätutkijoille eturauhas- ja kivessyöpätutkimuksiin miesten yleisimmän syövän voittamiseksi.

Eturauhassyöpään kuolee vuosittain n. 850 miestä. Lisäksi syövän hoidot jättävät usein ikävät jälkensä miehen elämään.

 

Lisätiedot:

Tiedottaja Maarit Rautio, 040 5491003
Viestintä- ja varainhankintajohtaja Helena Hulkko 050 582 2211
Dosentti Peter Boström 02313 5925, peter.bostrom@tyks.fi
Professori Johanna Schleutker 02 333 7453, johanna.schleutker@utu.fi