Siirry suoraan sisältöön

Ensimmäinen Cancer Foundation Finland –palkinto professori Dikshitille Intiaan

Maailman syöpäpäivänä 4. helmikuuta jaetaan ensimmäinen Cancer Foundation Finland –palkinto. Syöpäsäätiö myönsi palkinnon professori Rajesh Dikshitille. Hän on Tata Memorial keskuksen syöpäepidemiologian johtaja ja WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen (IARC) alueellisen solmun johtaja Intian Mumbaissa.

Syöpäjärjestöjen kehitysavun kärkihanke on ollut kouluttaa syöpäepidemiologian asiantuntijoita kehitysmaaolosuhteisiin. Palkinnon avulla säilytetään ja kehitetään vuosikymmenien aikana rakennettu yhteys Suomen ja Intian välille.

Palkinnon myöntämisessä korostettiin sitä, että palkittavan henkilön työn pitäisi liittyä syövän ehkäisyyn, olla tieteellisesti korkeatasoista ja hakijalla pitäisi olla suhde Suomeen ja Syöpäjärjestöihin.

Dikshit on kehittänyt väestöpohjaista syöpärekisteröintiä kotimaassaan Intiassa ja myös Bhutanissa ja Myanmarissa. Hän on käyttänyt rekisteridataa – joka on hyödyllistä paitsi terveydenhuollon johtamisessa myös epidemiologisessa tutkimuksessa. Professori Dikshitin työ kuolinsyyn selvittämisessä ilman ruumiinavausta muiden terveystietojen ja haastattelujen avulla ja biopankkien perustamisessa ja tutkimuksessa on ollut erityisen arvokasta.

Professori Dikshit on julkaissut noin 50 artikkelia maailman johtavissa tieteellisissä julkaisuissa. Hän on saanut Tata Memorial Centerille IARCin alueellisen keskuksen statuksen.

Professor Dikshit on väitellyt tohtoriksi Suomessa vuonna 1998 yhtenä niistä kymmenistä tohtoreista, jotka ovat opiskelleet Suomessa Syöpäjärjestöjen tuen turvin.