Siirry suoraan sisältöön

Syöpäpotilaat hakevat yhä enemmän taloudellista tukea

Syöpäsäätiö jakaa vuosittain avustuksia syöpään sairastuneen lapsen perheille sekä tukea syöpäpotilaille, jotka ovat joutuneet haastavaan taloudelliseen tilanteen sairauden vuoksi.  Avustushakemusten määrä on jatkuvasti lisääntynyt.

”Taloudellinen tukemme syöpäpotilaille on nelinkertaistunut viidessä vuodessa ja lapsiperheille osoitettu tuki on tuplaantunut.  Avun tarve on selvästi kasvanut”, toteaa Syöpäsäätiön talous- ja hallintojohtaja Raija Stjernvall.

Syöpäsäätiöltä sai avustusta 549 potilasta vuonna 2015 ja avustusten kokonaissumma 220 000 euroa. Lasten syöpärahastosta avustusta jaettiin 42 perheelle yhteensä 42 000 euroa.

Syöpäsäätiön tällä viikolla käynnistyneellä joulukeräyksellä kerätään varoja nimenomaan syöpäpotilaiden taloudelliseen tukemiseen. Syöpäpotilaat ja syöpään sairastuneen lapsen vanhemmat voivat hakea tukea sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta.

Pitkä sairausloma pienentää ansiotuloa

Syöpädiagnoosi heikentää turvallisuuden tunnetta ja lisää ahdinkoa toimeentulosta.

Potilaan ansiotulot putoavat, sillä syövän hoidot ovat yleensä pitkiä ja sairauslomat ovat usein puolesta vuodesta vuoteen. Useimmiten perheen menot ovat laskettu tulojen mukaan perhekoosta tai perheenjäsenten iästä riippumatta.

”Vaikka Suomessa kaikki syöpään sairastuneet voidaan hoitaa julkisin menoin, aiheuttavat syöpähoidot sairastuneelle kustannuksia, jotka voivat suistaa hänen taloutensa nurin”, kertoo neuvontahoitaja Taina Häkkinen Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluista.

Syövän hoidot aiheuttavat sairastuneelle matka-, lääke-, sairaala- ja poliklinikkakustannuksia, jotka kaikki ovat normaalin elämisen päälle tulevia ylimääräisiä taloudellisia menoja. Kun ansiotulot ovat laskeneet, ei talous kaikilla potilailla kestä hoidoista aiheutuvia kuluja. Lapsiperheet, yksinhuoltajat, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja lesket ovat monesti erittäin haavoittuvaisia, kun syövän hoidot verottavat jo ennestään heidän tiukkaa budjettiaan.

”Huolimatta siitä, että asiakasmaksukatto on täyttynyt samoin kuin Kelan lääkekatto, voi sairastunut joutua hakemaan toimeentulotukea sairastuttuaan syöpään”, Häkkinen selittää tilannetta.

”Syöpä itsessään voi osoittautua parantumattomaksi, jolloin taloudellista tukea haetaan myös yhdessäoloon ja virkistäytymiseen perheen kanssa tai halutaan esimerkiksi tarjota perheen lapsille viimeinen yhteinen joulu.”

Lisätietoja:

Varainhankintapäällikkö Helena Hulkko, helena.hulkko(@)cancer.fi, puh. 050 582 2211
Tiedottaja Anu Kytölä, anu.kytola(@)cancer.fi, puh. 050 382 8968