Siirry suoraan sisältöön

Yhdenvertaisuutta ja eriarvoisuutta

Ahti Anttila

Ahti Anttila

Pyrkimys yhdenvertaisuuteen on suomalaisille tärkeä terveydenhuollon arvo. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan, ja on turvattava jokaiselle riittävät terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

Kuitenkin esimerkiksi tulot vaikuttavat elinaikaan luultua enemmän. Köyhimmän väestönosan elinikä on kohentunut 1980-luvun loppupuolelta ainoastaan hyvin vähän. Ero ylimmän ja alimman tulokymmenyksen elinajan odotteessa on miehillä nykyään lähes 11 vuotta ja naisillakin lähes 6 vuotta. Lukuja selittävät erot terveydenhuollon saatavuudessa ja elämäntavoissa. Esimerkiksi alkoholi ja tupakka selittävät yhdessä noin puolet miesten sosioekonomisista kuolleisuuseroista.

Väestölle järjestettäviä syöpäseulontoja on pidetty syöväntorjunnassa yhtenä malliesimerkkinä yhdenvertaisesta kohtelusta. Tähän sisältyy ajatus, että korkealaatuisia ja vaikuttavia diagnostiikka- ja hoitopalveluita ohjataan väestöseulonnan avulla koko kohderyhmälle henkilön tuloihin, riskitekijöihin ja muiden palveluiden käyttöön katsomatta. Näin voidaan löytää ne, jotka juuri ovat kyseisen syöpiä tai syöpäkuolemia ehkäisevien palveluiden tarpeessa. Yksilöiden koulutukseen, ammattiin ja tulotasoon liittyvää eriarvoisuutta on myös todella vähennetty, koska seulontaan osallistuminen on tasannut palvelun saatavuutta.

Seulontaan osallistumisessa näyttää kuitenkin säilyneen merkittäviä eroja useissa tärkeissä sosiaalista eriarvoisuutta kuvaavissa indikaattoreissa. Tällaisia ovat esimerkiksi asuinalue, koulutustaso, siviilisääty ja äidinkieli. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien ja muiden vastaavanlaisten työelämästä syrjäytyneiden väestönosien osallistumisesta ei ole saatavilla kunnollisia tutkimuksia.

Marraskuussa kokeiltiin ensimmäistä kertaa tilastotaulukoiden tuottamista eräillä sosiaalista eriarvoisuutta kuvaavilla indikaattoreilla. Tarkasteltavana olivat äidinkieli ja sosioekonominen asema ja kokeilutilastoja tuotettiin rinta- ja kohdunkaulasyöpien seulonnoista vuosilta 2015–2016.

Äidinkieleltään muuhun kuin kotimaiseen kieliryhmään kuuluneet sisälsivät suurelta osin ensimmäisen ja myöhemmän polven maahanmuuttajaväestöä. Heidän keskuudessaan seulonnan osallistumisaktiivisuus oli molemmissa seulonnoissa selvästi kotimaisten kielten ryhmää pienempi. Muitten äidinkielten ryhmässä kohdunkaulasyöpien esiasteitten löydösmäärä oli huomattavasti keskimääräistä suurempi.  Tässä kieliryhmässä tosin rintasyöpälöydökset olivat hieman harvinaisempia—  johtuen mahdollisesti siitä, että rintasyövän riskitekijöitä oli heillä muuta väestöä vähemmän.

Osallistumisaktiivisuus oli eriarvoisuuden kannalta huolestuttavan matala myös työelämässä epäaktiivisten ryhmässä (opiskelijat, pitkäaikaistyöttömät, eläkeläiset, sosioekonominen asema tuntematon) aktiiviseen naisväestöön (yrittäjät, toimihenkilöt, työntekijät) verrattuna. Kuvaavaa on, että jälkimmäisellä, työelämässä aktiivisella väestöllä on saatavilla paljon enemmän myös muita, seulontaohjelman ulkopuolisia terveyspalveluita.

Seulonnan hyöty- ja haittavaikutusten kannalta keskeisin tutkimuskysymys on seulontaan osallistuneiden hoitohistorioiden kartoitus. Nykyään noin 40 % uusista rintasyöpätapauksista todetaan seulontaohjelmassa. Varsinkin jo pitkälle edenneen tai muuten aggressiivisen rintasyövän hoito voi aiheuttaa potilailla varsin hankalia haittavaikutuksia eikä ennuste ole yleensä yhtä hyvä kuin varhain todetulla rintasyövällä. Mikäli diagnoosin varhaisuudessa on merkittäviä eroja väestöryhmien välillä, nykyaikaisetkaan rintasyöpähoidot eivät voi enää tarjota yhtäläisiä mahdollisuuksia hoidon onnistumiseen.

Seulonnassa on siis edelleen merkittäviä terveyden eriarvoisuuteen viittaavia ongelmia. Seulontaohjelmissa tuhannen taalan kysymys on, onko kaikkien kutsuminen esimerkiksi syntymävuoden perusteella riittävä osoitus siitä, että terveydenhuoltojärjestelmä kohtelee kaikkia tasaveroisesti? Eipä ole. Edellyttää paljon lisätoimia ja -tietoja, että kutsun tarkoittamat hyödyt ja haitat avautuvat väestöryhmille riittävän konkreettisella ja ymmärrettävällä tavalla. Eri väestöryhmillä voi myös olla erilaisia tarpeita ja välillä käy niin että juuri ne väestöryhmät, joilla olisi erityisen suuri tarve – ja hyöty – osallistua, ei osallistukaan kovin hyvin tai muuten putoaa palvelun ulkopuolelle.

Ja mikä ikävintä, huono-osaisella yksin seulonta ei korjaa puutteita saavutettavissa olevissa elinvuosissa, mikäli samalla ei pystytä puuttumaan tärkeitten riskitekijöitten ennaltaehkäisyyn. Muutoin huono-osaisen seulonta voi tuottaa vähemmän elinvuosia, kuin hyväosaisen seulonta. Yksi mahdollisuus olisi kehitellä uudenlaisia elämäntapavalintoihin vaikuttavia interventioita seulontojen yhteydessä.