Milloin PSA-testiin?

Ahti Anttila

Ahti Anttila

Eturauhassyöpä on tällä hetkellä miesten yleisin syöpä ja sen toteamiselle on myös seulontamenetelmiä. Eturauhassyövän seulonta vaatii vielä paljon tutkimusta, sillä sen hyötyjä ja haittoja potilaille ei tunneta riittävän hyvin. Seulonnan hyötyjä ja esimerkiksi mahdollisesti saavutettavia elämänvuosia tulee syöpäkohtaisen kuolleisuuden lisäksi arvioida myös kokonaiskuolleisuuden perusteella.

Suomessa julkaistiin jo muutama vuosi sitten noin 80 000 miestä käsittänyt eturauhassyövän PSA-testiin perustunut satunnaistettu seulontatutkimus. Tutkimuksen mukaan eturauhassyöpäkuolleisuus oli pienentynyt seulontaan kutsutuilla noin 11 %.  Seulonnan ja sen perusteella tapahtuvan hoidon ei kuitenkaan osoitettu vaikuttavan seulottujen eliniän pituuteen. Miesten kokonaiskuolleisuudessa ei havaittu eroa satunnaistusryhmien välillä. Sen sijaan eturauhassyöpien ilmaantuvuus oli kyllä kasvanut seulontaan kutsutussa ryhmässä erittäin paljon, mikä ilmentää selvästi ongelmia PSA-testin käyttämisessä eturauhassyöpien diagnostiikassa. PSA-tutkimuksen avulla löydetään myös paljon pieniä ja merkityksettömiä syöpiä ja syövän esiasteita, jotka eivät aiheuta eliniän aikana oireita tai muita haittoja.

Tulokset olivat hyvin samantyyppiset yli 160 000 miestä käsittäneessä eurooppalaisessa yhteistutkimuksessa, jonka suurin osa-aineisto suomalaistutkimus oli. Kokonaiskuolleisuuden riskisuhde oli tasan 1,00 tutkimusryhmien kesken, kahdella desimaalilla! Edes näin isossa tutkimuksessa PSA-seulonnan ei siis voitu todeta tuottavan lainkaan lisää elämänvuosia. Miesten kokonaiskuolleisuudessa ei havaittu eroa satunnaistusryhmien välillä.  Seulonnan hyötyjä ja esimerkiksi mahdollisesti saavutettavia elämänvuosia tulee syöpäkohtaisen kuolleisuuden lisäksi arvioida myös kokonaiskuolleisuuden perusteella.

Olisi ensiarvoisen tärkeää, että tutkijat raportoisivat aineistojaan tarkemmin. Esimerkiksi eturauhassyövän kuolemantapaukset olisi syytä auditoida tutkimusaineistossa erittäin huolellisesti. Olivatko syöpään kuolleet etupäässä sellaisia miehiä, joilla oli selvästi positiivinen PSA-tulos, mutta jatkotutkimuksissa ei syöpää kyetty löytämään? Tällöin syytä olisi kiinnittää huomiota ennen kaikkea jatkotutkimusten herkkyyteen ja tarkkuuteen.

Toisaalta pitäisi raportoida, miten paljon kontrolliryhmissä tehdään kliinisiä PSA-testejä ja muita siihen liittyviä toimenpiteitä oireita osoittaville miehille. Eturauhasen tulehdukset sekä eturauhasen liikakasvuun viittaavat oireet ovat ilmeisesti olleet merkittävimmät PSA-testin ja siihen liittyvien muitten tutkimusten kliiniset indikaatiot. Mikäli jo tässä oirevaiheessa saadaan kiinni myöhemmin aggressiivisesti eteneviä eturauhassyöpiä (muiden, vähemmän aggressiivisten eturauhassyöpien lomassa) olisi prostatasyöpäkuolemia mahdollista estää merkittävästikin.

Milloin sitten pitäisi mennä PSA-testiin?

Vuonna 2014 päivitetyssä eturauhassyövän diagnostiikkaa ja hoitoa koskevassa Käypä hoito -ohjeessa todetaan, että varhaisvaiheen eturauhassyövällä ei yleensä ole tyypillistä kliinistä oirekuvaa. Ensioireet ovat enimmäkseen samanlaisia kuin eturauhasen hyvänlaatuisessa liikakasvussa ja muissa virtsaamishäiriöitä aiheuttavissa sairauksissa, joita ovat eturauhastulehdus, virtsatietulehdus, virtsarakon toimintahäiriöt, virtsaputken ahtauma ja virtsarakon tuumori.

Ohjeen mukaan rutiinimaista väestöpohjaista seulontaa eturauhassyövän löytämiseksi ei voida suositella. Ei myöskään spontaania seulontaluonteista testausta oireettomilta miehiltä. Lisäksi todetaan, että ”PSA:n tutkimista ei pidä kieltää miehiltä, joilla on virtsaamisoireita tai joilla on huoli siitä, että he sairastavat eturauhassyöpää, kunhan heille kerrotaan, mihin PSA:n tutkiminen voi johtaa”.

Selkeä ohje, jota periaatteessa olisi helppo noudattaa. Käytännössä yllämainittujen tutkimusten avulla ei ole ollut mahdollista hankkia sellaista tietopohjaa, jonka avulla oireisten miesten PSA-testauksen hyödyt ja haitat olisi mahdollista selittää oireiselle potilaalle. Vastaavanlaisia hyöty- ja haittatutkimuksia oireisten testaamisesta kun ei ilmeisesti ole tehty. Potilaiden kannalta tällaista tutkimusta kuitenkin tarvitaan. Kun hyötyjä ja haittoja ei tunneta potilasaineistoissa riittävän hyvin, voidaan kysyä, onko mahdollista, että potilaille mahdollisesti koituvat merkittävätkin hyödyt ovat jääneet huomaamatta?