Siirry suoraan sisältöön

Mitä jos sairastun syöpään?

Juha Pekka Turunen

Juha Pekka Turunen

Pohdintoja syövän äärellä:

“Elämme pidempään kuin koskaan ennen. Suurten ikäluokkien vanhetessa erityisesti yli 75-vuotiaiden syöpätapaukset lisääntyvät lähivuosina runsaasti.

Elintapamme voivat joko vähentää tai lisätä syöpään sairastumisen riskiä. Tupakointi lisää merkittävästi useiden syöpien riskiä ja sen vaikutus kestää vuosikausia. Ruotsissa on jo todettu nuuskan sisältämän nikotiinin lisäävän kuolleisuutta. On hyvä, että tupakointia ja myös nuuskan käyttöä rajoitetaan. Tämä koskee erityisesti alle 25-vuotiaita, joiden aivot ovat erityisen alttiita nikotiiniaddiktion syntymiselle.

Alkoholin arvioidaan aiheuttavan Euroopassa 10 % miesten ja 3 % naisten syövistä; miehillä erityisesti yläruuansulatuskanavan syöpiä ja naisilla rintasyöpää. Suomessa alkoholin arvioidaan aiheuttavan vuosittain 2 100 syöpää. Turvallista annosrajaa ei ole, vaan syöpäriski lisääntyy elämän aikana juodun alkoholin määrän mukaan. Kun keskustellaan viinien tuomisesta ruokakauppoihin, sivuutetaan keskustelussa tyystin kansanterveysnäkökulma. Lisääntynyt alkoholin saatavuus ruokakaupoissa lisäisi alkoholin kulutusta ja sen mukana alkoholin aiheuttamia syöpiä.

Ylipaino lisää myös syöpäriskiä. Ruokailutottumukset ja liikunta vaikuttavat kuluttamaamme energiamäärään. Erityisesti ruuat, joissa on runsaasti tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria, lisäävät helposti energian saamista ja altistavat ylipainolle. Kasvikset, hedelmät, marjat ja täysviljatuotteet puolestaan helpottavat painonhallintaa. Ihmiset ostavat ruokaa myös hinnan perusteella ja siksi verotuksella olisi mahdollista vaikuttaa ihmisten ruokaostoksiin suuntaamalla verotusta epäterveellisiin ruoka-aineisiin.

Itse voin siis vaikuttaa omaan syöpäriskiini. Silti syöpiä syntyy elimistömme vanhetessa. Myös perinnöllinen alttius ja puhdas sattuma aiheuttavat syöpiä. Monet syövät antavat oireita, joihin kannattaa suhtautua vakavasti ja ottaa yhteyttä lääkäriin, jos oireet jatkuvat.
Kun syöpä löytyy varhain, sillä on parempi ennuste ja hoidot ovat usein kevyempiä kuin pitkälle edenneessä taudissa. Uusia hoitoja kehitetään ja otetaan käyttöön potilaiden parhaaksi. Jotkut uusista lääkkeistä ovat kalliita, ja silloin olisi tärkeää, että ne toimivat tehokkaammin kuin vanhat lääkkeet.

Jos joutuu itse maksamaan kalliita lääkkeitä, kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta hoitoihin. Syöpä aiheuttaa myös muuta rahanmenoa ja työssä käyminen voi olla hankalaa ainakin hoitojen ajan. Toimeentulokysymykset ja sosiaaliturva tulevat silloin tärkeiksi.

Potilaan voisin tarvita myös henkistä tukea tai kuntoutusta. Lähipiiri ja ystävät ovat erittäin tärkeitä, mutta myös he voivat olla silloin itsekin tuen tarpeessa.

Vaalikeskusteluja seuratessa on itselleni tullut huoli siitä, riittävätkö meidän resurssimme kasvavan syöpätaakan hoitamiseen Suomessa. Tätä kannattaisi mielestäni suunnitella yhdessä asiantuntijoiden kanssa nyt.”

Syöpäjärjestöt suosittaa Suomelle kansallisen syöpästrategian laatimista

Syöpästrategia on kansallisesti laadittu, sitovia suosituksia sisältävä suunnitelma syövän ehkäisyn, seulontojen, diagnostiikan, syöpähoitojen, kuntoutumisen ja psykososiaalisen tuen sekä syöpätutkimuksen tulevista linjauksista. Syöpästrategian tavoitteena on ehkäistä syöpiä ja syöpäkuolemia, parantaa potilaiden elämänlaatua sekä varmistaa resurssien paras ja kustannusvaikuttavin käyttö.

Syöpästrategia on paras tapa varmistaa potilaiden yhdenvertaisuus ja hoitojen kustannusvaikuttavuus syöpätapausten lisääntyessä voimakkaasti. Syöpästrategia on myös tapa vastata syöpäpotilaiden ja kaikkien suomalaisten huoliin ja pohdintoihin syövän ja oman syöpäriskin äärellä.

Syöpästrategian aika on nyt.

Kirjoitus on osa blogien sarjaa, jossa pureudutaan Syöpäjärjestöjen eduskuntavaalitavoitteisiin.

Kansalliseen syöpästrategiaan ja sen mahdolliseen sisältöön voit tutustua tarkemmin sivuillamme:

Perusteluja, miksi syöpästrategia tarvitaan (pdf)

Hahmotelma syöpästrategian rungoksi (pdf)