Kuolema ja suru suosikkikoomikon käsittelyssä

Ricky Gervais muistetaan kulttikomediasarjasta The Office (Konttori). Se oli hykerryttävän hauska, mutta samalla hyytävän julmantarkka kuvaus työelämästä ja huonosta johtamisesta. Sarjan esimiehet ja alaiset kuvattiin niin absurdin aidosti, että omassa tuttavapiirissäni moni ei pystynyt sarjaa alkua pidemmälle katsomaan, koska myötähäpeä ja yhteys omaan elämään oli liian suurta.

Konttorista tehtiin myöhemmin myös kehnompi amerikkalainen versio.

Konttorin jälkeen Gervais on tehnyt monenlaista elokuvaa, sarjaa ja stand up –komediaa, mutta mikään ei ole onnistunut Konttorin veroisesti.

Maaliskuussa Netflix-suoratoistopalveluun ilmestyi uusi Gervaisin kirjoittama sarja After Life. Se kertoo syöpään kuolleen omaisen surusta ja tuskasta. Koomikolle aihevalinta on yllättävä ja myös se on yllättävää, että sarja toimii, eli viihdyttää ja koskettaa. Konttorin kaltaisena menestyksenä sitä ei voi pitää, mutta monella tapaa onnistuneena tv-työnä kyllä. Gervais itse on haastatteluissa kutsunut After Lifea toistaiseksi parhaaksi työkseen.

Ensivaikutelma After Lifen katsomisesta on raskas ja kamala. Gervaisin esittämä Tony haluaa tappaa itsensä menetettyään vaimonsa rintasyövälle. Mies on ilkeä työkavereilleen ja läheisilleen. Hänen tylyiltä kommenteiltaan eivät säästy sen paremmin postinkantaja kuin lähistön lapsetkaan. Jos joku muu on iloinen ja onnellinen, Tony haluaa tehdä tämänkin surulliseksi. Tylyydessä ja huumorin ilkeydessä sarja muistuttaa Konttoria ja Ricky Gervaisin stand up –esityksiä.

Tony katsoo kannettavalta tietokoneeltaan vaimonsa sairaalassa kuvaamia videoviestejä, suree ja yrittää palata työelämään toimittajana. Hänen elämäänsä kuuluvat työtovereiden lisäksi hoitokodissa asuva isä ja koira. Itsetuhoisuudessaan Tony tutustuu myös mm. kodittomaan huumekauppiaaseen ja prostituoituun. Kipu, suru ja ilkeys ovat raskasta seurattavaa. Hauskoja ja surkuhupaisiakin hetkiä kuitenkin löytyy sen verran, ettei katsomista halua jättää kesken. Sarjan ja Tonyn surutyön aikana tapahtuu kehitys, joka palkitsee katsojan.

En paljasta loppuratkaisua, mutta Tonyn surustaan selviytyminen on opettavainen tarina. Vaikkei After Life ole mikään mestariteos, se on ilkeydessäänkin sympaattinen sarja, joka saa katsojan miettimään omaa elämäänsä. Vaikkei syöpä sitä koskettaisikaan. Kannattaako työpaikalla olla kyyninen ilonpilaaja? Minkälaiset pienet asiat tekevät elämästä elämisen arvoista? Huomaanko kiireissäni ja murheissani muut ihmiset, jotka välittävät minusta ja tekevät parhaansa auttaakseen minua elämään parempaa ja onnellisempaa elämää?

Elämä on lyhyt. Mikä siinä on lopulta tärkeää?

Vaikka After Life on pohjimmiltaan melko perinteinen komedia/draamasarja, joka viihdyttää ja välillä naurattaakin, se nousee harmittoman valtavirran yläpuolelle, koska saa katsojan pohdiskelemaan tärkeitä perimmäisiä kysymyksiä.