Nikotiinipussien korkea verotus välttämätöntä
Päihteiden kulutusta ohjaa vahvasti saatavuus ja hinta. Mitä helpommin ja halvemmalla tuotteita on saatavilla, sitä yleisempää käyttö on. Mikäli valtio haluaa ohjata päihteidenkäyttöä, nämä kaksi elementtiä – hinta ja saatavuus – ovat keskeisimmät työkalut.
Valtiovarainvaliokunta käsittelee parhaillaan tupakkaveron muutosta, jolla nikotiinipussit otetaan tupakkaveron alaisiksi. Koska nikotiinipussit on päätetty sallia Suomen markkinoilla, on välttämätöntä, että niitä verotetaan.
Nikotiinipussit ovat leimallisesti tuote, jolla tupakkateollisuus houkuttelee nuoria käyttäjiksi. Niiden pakkaukset, maut ja markkinointi on suunnattu täysin nuorille. Kun nuorelle kehittyy nikotiiniriippuvuus, siirtyy hän usein käyttämään rinnakkain myös muita tuotteita.
Nuorten kohdalla hinnan vaikutus kulutukseen on erityisen suuri, koska nuorten käytettävissä olevat tulot ovat yleisesti pienempiä. Varsinkin ennen riippuvuuden syntymistä korkealla hinnalla voidaan hyvin ehkäistä kokeiluja ja käytön yleistymistä. Nikotiini on erittäin haitallista nuorten terveydelle. Suomen valtion on määrätietoisesti pyrittävä ehkäisemään nuorten nikotiiniriippuvuuden synty. Siksi nikotiinipusseille tarvitaan riittävän korkea vero.
Lue valtiovarainvaliokunnan verojaostolle antamastamme lausunnosta, mitä hallituksen esitykselle pitäisi mielestämme tehdä.