Järjestöt vetoavat: Nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta
Hyvinvointivaltion keskeinen elementti on sen ensimmäisessä sanassa: hyvinvointi. Poliittista päätöksentekoa tulee ohjata sellaiset toimet, jotka vahvistavat ja tukevat kansalaisten turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Siksi me järjestöt vetoamme, että nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.
Alkoholi on päihde, joka vaikuttaa monella tavoin suomalaisten hyvin- ja pahoinvointiin. Tämän takia hyvinvointiyhteiskunnassa on nähty, että alkoholi ei ole tavallinen elintarvike ja siksi sen hintaa ja saatavuutta tulee säädellä. Alkoholi aiheuttaa suoria haittoja niin yksilöille, yhteisöille sekä yhteiskunnalle.
Yksilötasolla kohtalokkaimpana haittana on suorat alkoholikuolemat, joita Suomessa tapahtuu vuosittain 1700. Lisäksi alkoholi on osana lukuisia syöpiä, sydän- ja verisuonisairauksia sekä mielenterveyshäiriöitä. Suomessa on arvioitu, että alkoholi on yhteydessä noin puoleen tehdyistä itsemurhista. Mielenterveyskriisin aikana ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.
Yhteisötasolla alkoholi aiheuttaa monenlaisia haittoja. OECD on arvioinut, että alkoholi laskee tuottavuutta länsimaissa noin 1 %:n bruttokansantuotteesta eli Suomen tapauksessa 2,34 mrd. euroa. Alkoholin on tutkittu aiheuttavan työpaikoilla jopa 500 miljoonan euron suorat kustannukset poissaoloina ja työkyvyn alenemisena. Suomessa on maailman onnellisin kansa, jossa on yli 500 000 alkoholin riskikäyttäjää. Kestävyysvajeen aikana ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.
Yhteiskuntatasolla alkoholin sääntely on osa hyvinvointiyhteiskunnan perusrakennetta ja ongelmien ennaltaehkäisyä. Suomessa elää jopa 70 000 lasta perheissä, jossa vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Alkoholin haittavaikutukset työllistävät yhteiskunnan yhteisiä palveluita, kuten poliisia, lastensuojelua ja terveydenhuoltoa. Sote-kriisin aikana ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.
Suomalaisista 78 prosenttia on tyytyväisiä nykyisiin alkoholin myyntiaikoihin ja –paikkoihin, selviää Kantar Publicin ja EHYTin teettämästä kyselytutkimuksesta. THL:n toteuttaman Alkoholipoliittiset mielipiteet 2023 -kyselyn mukaan vain 12 % suomalaisista haluaa väkeviä alkoholijuomia päivittäistavarakaupoista, mihin asiantuntijanäkemysten mukaan viinien vapauttaminen johtaisi. Herää siis kysymys: mitä ongelmaa alkoholin saatavuuden lisäämisellä ruokakauppoihin ja kioskeihin ratkaistaan? Saatavuuden lisääminen tuo lähinnä joukon uusia ongelmia ratkaistavaksi.
Poliittisesti parasta nykyisen kaltaisen järjestelmän ylläpitämisessä on se, että se ei maksa mitään lisää. Vaihtoehtoisesti myynnin laajentamisen suoriksi haittakuluiksi on arvioitu vähintään 271 miljoonaa euroa. Hyvinvointivaltion tulevaisuus vaatii keskittymistä päätöksiin, jotka lisäävät ihmisten hyvinvointia.
ALLEKIRJOITTAJAT
ADHD-liitto ry
A-Kiltojen Liitto ry
A-klinikkasäätiö
Diakonissalaitos
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Elämäni Sankari ry
Ensi- ja turvakotien liitto ry
Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry
Filha ry
Helsingin Kouluraittiuspiiri ry.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Kehitysvammaliitto
Kipinä ry
Kunnon Elämä ry
Lastensuojelun Keskusliitto
Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry.
Mielenterveyden keskusliitto ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Munuais- ja maksaliitto
Myllyhoitoyhdistys ry.
Naisten Linja Suomessa ry
Nuorten Palvelu ry
Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik
Nyyti ry
Pinskut ry
Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskus
Psykosociala förbundet rf
Raittiuden Ystävät ry
Rautatieläisten Raittiusliitto ry
Samfundet Folkhälsan i svenska Finland rf
Sininauhaliitto ry
Sirkkulanpuiston toimintayhdistys
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Sovatek-säätiö
Stiftelsen Bensow
Suomen ASH ry
Suomen Lääkäriliitto ry
Suomen Sairaanhoitajat
Suomen Sydänliitto ry
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry
Suomen Valkonauhaliitto – Förbundet Vita Bandet i Finland ry
Suomen Vanhempainliitto ry
Syöpäjärjestöt
Toimiva ry
Tukikohta ry
Tunne rintasi ry
Työttömien Keskusjärjestö ry
VAK ry
Wertsi- vertaiset päihdetyössä ry
YAD Youth Against Drugs ry