Voiko ristiriitaisuus olla elämän suola?
“Mutta oliko syöpään sairastuminen lopulta hyvä vai huono asia”, kirjoitti eräs lukija minulle viime kolumnini jälkeen, kun olin tekstissä pohtinut että asiat näyttäytyvät eri valossa kun aikaa kuluu. Mikä on nyt huonoa voi myöhemmin olla hyvää, ja päinvastoin.
Mutta oikea vastaus on myös, että syöpään sairastuminen oli sekä hyvä että huono asia. Enkä tällä tarkoita lattean “tolkun ihmisen” pyörittelyä kuviteltujen ääripäiden välissä, vaan sitä että vihaan syöpää raivoisasti, ja silti rakastan sitä millaisen vimman elää sairastuminen minussa sytytti.
Tällaiset yhtä aikaa totta olevat vastakohdat ovat ihmisille vaikeita. On kuin aivomme olisi viritetty katsomaan maailmaa siten, että hyväksymme vain yhden totuuden. Vaihtoehdoksi jommalle kummalle ääripäälle tarjotaan ainoastaan harmaan sävyihin hukkuvaa toisaalta-toisaalta -pyörittelyä.
Mutta entä jos ristiriitaisuudessa piilee elämän suola, onhan moni elämän parhaista asioista tosiaan yhtäaikaa sekä hyvä että paha?
Aihe sai minut kiinnostumaan niin paljon, että löysin lopulta professoreiden Wendy Smith ja Marianne Lewis kirjoittaman kirjan Both/And Thinking eli vapaasti suomennettuna Sekä/että-ajattelu.
Pari vuotta vanha kirja osuu suoraan aikakauden hermoon. Niin Suomessa kuin maailmallakin nettikeskustelut ovat polarisoituneet siihen pisteeseen, että en enää tuhlaa aikaani kommenttiosioita lukemalla. Poliitikkoja liki ristiinnaulitaan siitä, että he muuttavat näkökantojaan elämän mittaan.
Todellisuudessa elämme kuitenkin ristiriitojen maailmassa. Ne ovat rakentuneet syvälle esimerkiksi vanhemmuuteen. Neljän lapsen isänä rakastan viettää aikaa eri-ikäisten lapsieni kanssa. Samalla haikailen hetkeä, että saisin keskittyä hetken itseeni tai lähteä kahdestaan illalliselle vaimoni kanssa. Aivan jokainen vanhempi tietää myös, miten sekä rakkaus että pelko ovat alati läsnä.
Yhteiskunnassakin paradokseja on loputtomasti. Haluamme olla vapaita yksilöitä ja samalla yhteinen etu vaatii meiltä kykyä antaa omastamme. Rakennamme rauhaa ja samalla varustaudumme sotaan. Tarvitsemme maahanmuuttoa ja emme osaa integroida tulijoita maahamme.
Ristiriidat kääntyvät helposti päässämme tilanteiksi, joissa luulemme olevamme mustavalkoisen valinnan äärellä. Smith ja Lewis kuvaavat, miten ihmiset jumittuvat valitsemaansa ajatukseen, sitoutuvat yhteen näkökulmaan ja kaivautuvat näin toimiessaan syvälle poteroonsa. Hyvää tarkoittava ajatus muuttuu karrikatyyriksi, kun asioiden ristiriitaisuus kielletään.
Kirjoittajat viittaavat useisiin tutkimustuloksiin, joiden mukaan tunnemme olomme todella epämukavaksi, kun käsittelemme epävarmoja ja arkijärjen vastaisia asioita. Houkutus palata mustavalkoisen – tai tylsien harmaan sävyjen – ääreen on liki ylitsepääsemätön.
Ristiriitaisuuden kanssa eläminen on kuitenkin rikkautta. Kun uskallamme tehdä valintoja ilman mustavalkoisia laseja, tunnustaen että voimme yhtä aikaa rakastaa ja vihata, syntyy aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.
Samalla syvennämme suhdettamme toisiin ihmisiin. Sen sijaan että olisimme joko oikeassa tai väärässä, yksilöinäkin olemme usein molempia. Näistä lähtökohdista on helpompi vastata: moni asia on yhtäaikaa hyvä ja paha.
