Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksen sallimisesta on parhaillaan käsittelyssä. Lakimuutosta perustellaan EU-säädöksillä ja sillä, että haluamme viedä alkoholipolitiikkaa “eurooppalaiseen suuntaan”. Samanaikaisesti Etelä-Euroopan maat tähyilevät kohti pohjoismaiden tiukempaa alkoholipolitiikkaa, koska alkoholin haitat ovat sielläkin tiedossa. Miksi alkoholin myyntiä pitäisi säädellä?

Alkoholi on karsinogeeni – turvallista käyttömäärää ei ole

Alkoholi on syöpää aiheuttava aine, joka kuuluu samaan luokkaan kuin tupakka ja asbesti. Alkoholi lisää useiden syöpien riskiä ja sen arvioidaan aiheuttavan Suomessa vuosittain 2100 syöpää ja 500 kuolemaa. Tämä on peruslähtökohta, minkä vuoksi alkoholi ei ole mikä tahansa tuote.

Vaikka ns. sivistynyttä alkoholinsiemailua pidetään vaarattomana, todellisuudessa turvallista käyttömäärää ei ole. Syöpäriski kasvaa mitä enemmän alkoholia juo. Kuitenkin naisilla jo yksi päivittäinen alkoholiannos lisää rintasyöpäriskiä kymmenellä prosentilla.  Alkoholin laadulla ei myöskään ole merkitystä riskin kannalta; viini ruokajuomana ei ole mikään terveysteko.

Haitat eivät kohdistu vain suurkuluttajiin

Alkoholi lisää syöpäriskiä myös lihavuuden kautta. Alkoholi sisältää runsaasti energiaa, mutta ei ravintoaineita. Suomalaisista aikuisista noin 30 % on lihavia ja lähes puolet kärsii vyötärölihavuudesta. Yksi annos alkoholia on vyötärölihavan henkilön maksalle yhtä haitallista kuin neljä annosta normaalipainoiselle henkilölle.

Myös alkoholin sosiaaliset haitat ovat moninaisia, ja kotiinkuljetuksen salliminen kohdistuu erityisesti alkoholiriippuvaisten läheisiin, erityisesti lapsiin.

Näyttöön perustuva alkoholipolitiikka on järkevä investointi

Alkoholipolitiikalla voidaan vähentävää alkoholin kulutusta väestötasolla ja siten myös syöpien määrää.  Asiaa on tutkittu ja toimivat keinot tiedetään: verojen ja hintojen korottaminen, ikärajojen nostaminen, myyntipisteiden määrän ja aukioloaikojen rajoittaminen, tiukat markkinointikiellot, valtion monopolit alkoholin myynnissä. Suomessa olemme siis olleet aivan oikealla tiellä.

Syöpien ehkäisyn kannalta olennaista on, että kulutus edelleen laskee, tuoreen kansallisen syöpästrategian tavoitteiden mukaisesti 2,5 % vuodessa.

Kuka nykyisestä alkoholipolitiikasta hyötyy?

Alkoholiteollisuus tietenkin. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja asiantuntijat ovat laajasti huolissan muutoksesta. Myöskään kansalaiset eivät tunnu kaipailevan liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa, sillä THL:n kysely mukaan 54 % pitää nykyisiä alkoholipoliittisia rajoituksia sopivina.

Tupakan suhteen on tehty paljon työtä, jotta tupakkateollisuuden vaikuttamisyritykset on tuotu päivänvaloon ja heidät on siivottu pois neuvottelupöydistä. Nämä opit kannattaisi ottaa nyt käyttöön myös alkoholipolitiikassa. Tähän tarvitaan laajaa, eurooppalaista yhteistyötä.

Lue lisää