Vierellä kulkeminen ei vaadi täydellisiä sanoja

Vakava sairaus, kuoleman pelko, yksinäisyys ja epävarmuus koskettavat sekä sairastunutta että läheisiä. Silti kaikkein tärkeintä ei useinkaan ole se, mitä sanomme, vaan se, jääkö ihminen yksin.

Läsnäolon merkitys sairauden keskellä

Teen väitöstutkimusta yksinäisyydestä palliatiivisessa hoidossa ja elämän loppuvaiheessa. Tutkimuksessani tarkastelen erityisesti tilanteita, joissa ihmisellä ei ole läheisiä tai toimivaa tukiverkostoa ympärillään.

Aihe koskettaa yhä useampaa. Perheet ovat monimuotoistuneet, yksin asuminen on lisääntynyt, eivätkä kaikki ihmissuhteet kanna sairastumisen tai elämän kriisien keskellä. Kaikilla ei ole vierellään puolisoa, lapsia, ystäviä tai ketään, joka voisi osallistua arkeen, hoitoon tai rinnalla kulkemiseen. Yksinäisyys voi näkyä konkreettisesti esimerkiksi siinä, ettei sairaalakäynneille ole saattajaa, kukaan ei auta käytännön asioissa tai ketään ei ole kuuntelemassa huolia.

Tutkimushaastatteluissani nousee esille, kuinka tärkeää on toisen ihmisen läsnäolo. Syöpähoitojen keskellä kaikkein merkityksellisimmäksi asiaksi voi muodostua tavallinen kohtaaminen. Se, että joku pysähtyy. Kysyy, mitä kuuluu. Istuu hetken vieressä. Muistaa ihmisen nimeltä.

Yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen kysymys

Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan myös yhteiskunnallinen kysymys. Lähes neljäsosa suomalaisista asuu yksin. Vaikka mahdollisuus asua yksin kertoo yhteiskunnan vaurastumisesta ja yksilön valinnanvapaudesta, voi tukiverkostojen puute samalla asettaa ihmisen haavoittuvaan asemaan sairauden kohdatessa.

Palvelujärjestelmässä oletetaan usein, että ihmisellä on omainen tukena silloin, kun omat voimavarat heikkenevät. Pahimmillaan yksinäisyyden sivuuttaminen voi vaarantaa hoidon toteutumisen, jos arjessa ei ole ketään auttamassa.

Hoito ei ole vain lääketiedettä

Syövän hoidossa tehdään paljon arvokasta työtä sosiaalisen ja psyykkisen tuen parissa. Silti huomio kohdistuu helposti sairauden fyysiseen puoleen. Sairastuminen tuo näkyväksi elämän haurauden ja toisten ihmisten merkityksen. Kyse voi olla henkisestä tuesta, vierellä kulkemisesta, kaupassa käynnistä tai siivousavusta. Usein pienillä asioilla on suuri merkitys.

Kukaan ei voi poistaa sairauteen liittyvää surua tai pelkoa kokonaan, eikä tarvitsekaan. Vierellä kulkeminen ei vaadi täydellisiä sanoja tai valmiita ratkaisuja. Usein tärkeintä on kokemus siitä, että joku on läsnä eikä käänny pois vaikeiden asioiden äärellä.

Yksinäisyydestä puhuminen voi tuntua raskaalta, mutta samalla se avaa mahdollisuuden rakentaa inhimillisempää hoitoa ja yhteiskuntaa. Jokainen meistä tarvitsee elämänsä aikana toisia ihmisiä – erityisesti silloin, kun elämä on hauraimmillaan.

Kirjoittaja on terveyssosiaalityöntekijä, Syöpäjärjestöjen etuusneuvoja, tietokirjailija ja väitöstutkija Helsingin yliopistossa.