Syöpäseulontoihin osallistumisessa merkittäviä eroja väestöryhmien välillä
Suomessa osallistutaan syöpäseulontoihin aktiivisesti, mutta väestöryhmien väliset erot ovat suuria, käy ilmi tänään julkaistuista Suomen Syöpärekisterin vuoden 2024 seulontatilastoista. Tuoreet tilastot osoittavat samalla, että valtaosa seulontaikäisten suolistosyövistä löytyy seulonnassa ja 1200 rintasyöpää todettiin alle seulontaikäisillä vuosina 2023-2024.
Osallistuminen syöpäseulontoihin säilyi Suomessa hyvällä tasolla, mutta väestöryhmien välillä on huomattavia eroja. Vuoden 2024 syöpäseulontojen tilastoissa julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa myös syntymäaluekohtainen vertailu, mikä tuo osallistumiseroja aiempaa tarkemmin näkyviin.
”Osallistumisaktiivisuudessa oli suuria eroja syntymäalueiden välillä kaikissa kolmessa syöpäseulonnassa. Syntymäalueiden vertailussa Afrikassa syntyneiden osallistumisaktiivisuus jäi kaikissa kolmessa syöpäseulonnassa alimmaksi – alle 50 prosenttiin, kun Suomessa syntyneillä se oli ohjelmasta riippuen 75–80 prosentin luokkaa”, sanoo kohdunkaulasyövän seulonnan kehittämispäällikkö Veli-Matti Partanen.
“Seulontaohjelmien vaikuttavuus edellyttää, että ne tavoittavat tasapuolisesti koko väestön. Tilastojen perusteella näemme, että matalammin koulutetut, maahanmuuttajat ja miehet osallistuvat seulontoihin heikommin. Osallistumisen esteiden tunnistaminen ja purkaminen on keskeistä, jos haluamme vähentää terveyseroja seulontojen osalta”, Partanen korostaa.
Vuoden 2024 seulonnoissa löydettiin yhteensä 2 360 syöpää: 1 904 rintasyöpää, 413 suolistosyöpää ja 43 kohdunkaulan syöpää. Lisäksi seulonnoissa löytyi 3 824 suolistosyövän esiastetta ja 1 448 vakavaa kohdunkaulan syövän esiastetta.
Seulonta löytää neljä viidestä suolistosyövästä
Vuonna 2022 alkaneeseen suolistosyövän seulontaohjelmaan kutsuttiin vuonna 2024 suomalaisia toista kertaa. Tämä näkyi positiivisten testitulosten, jatkotutkimusten ja seulonnassa löytyneiden syöpien ja esiasteiden määrän laskuna. Lisäksi jonotusajat jatkotutkimuksiin lyhenivät, ja koko maan mediaani laski alle kahteen kuukauteen.
Seulontaan osallistuneilla noin neljä viidestä suolistosyövästä löytyy seulonnassa. Seulonnan väliin jättäneillä henkilöillä todettiin noin kolmannes enemmän syöpiä kuin heillä, jotka olivat osallistuneet seulontaan mutta saaneet negatiivisen tuloksen. Seurantaväli olivat vuodet 2022 –2024.
Suolistosyövän seulonnassa osallistuminen vaihteli selvästi eri väestöryhmien välillä. Naiset (78 %) olivat jälleen miehiä (69 %) selvästi aktiivisempia osallistujia.
Kohdunkaulasyövän seulontaan osallistuminen vahvistui
Vuoden 2024 kohdunkaulasyövän seulonnoista jo 92 prosenttia toteutettiin HPV-testillä. Seulontaan osallistui 74 prosenttia kutsutuista. Koulutustaustassa erot olivat kuitenkin suuria: korkeakoulutetuista seulontaan osallistui 80 prosenttia, peruskoulutuksen saaneista vain noin puolet.
Kohdunkaulasyövän seulonnan osallistumisaste on viime vuosina vahvistunut tasaisesti, ja erityisesti nuorten osallistuminen on parantunut.
”30-vuotiaista seulontaan osallistui jo 67 prosenttia, kun viime vuosikymmenellä se oli alle 60 prosentissa. Nuorten tavoittamiseen on viime vuosina panostettu, mikä näkyy nyt myös osallistumisluvuissa. Kehitys on erittäin myönteinen, sillä kohdunkaulasyövän riski on suurimmillaan 30–40-vuotiailla”, sanoo Partanen.
Seulontaikäisiä nuoremmilta löytyi yli 1200 rintasyöpää
Rintasyövän seulonnassa osallistumisaste säilyi korkeana. Mammografiakuvaukseen osallistui 82 prosenttia kutsutuista, yhteensä yli 280 000 henkilöä. Koko maassa varmistustutkimuksiin ohjattiin noin kolme prosenttia osallistuneista, mutta varmistustutkimuslähetteiden osuus vaihteli hieman hyvinvointialueittain. Uutena tilastoissa raportoitiin viipeet varmistustutkimuksiin pääsyssä, ja lähes kaikilla hyvinvointialueilla varmistustutkimuksiin pääsi yhden kuukauden tavoiteajassa.
”Seulonta ja jatkotutkimukset toimivat tällä hetkellä hyvin, mutta nykyinen 50–69 vuoden ikärajaus jättää edelleen osan rintasyövistä seulonnan ulkopuolelle. Alle 50-vuotiailta löytyi vuosina 2023–2024 yhteensä 1 286 syöpää eli noin 12 prosenttia kaikista rintasyövistä, mikä puoltaisi seulontaiän laskemista”, toteaa rintasyöpäseulonnan kehittämispäällikkö Maija Vahteristo.
Vaikka rintasyöpäseulonnassa havaittiin 63 prosenttia seulontaikäisten syövistä, 24 prosenttia seulontaikäisten rintasyövistä jäi havaitsematta seulonnassa. Tämä on samaa luokkaa kuin muissa Pohjoismaissa, mutta alleviivaa sitä, että rintasyöpäseulonnassa on yhä kehitettävää.
”Tekoälyn hyödyntäminen mammografiaseulonnassa voisi tuoda apua siihen, että jatkossa syövät havaittaisiin seulonnassa aiempaa paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa. Uusin tutkimustieto tukee tätä näkökulmaa”, Vahteristo sanoo.
Tutustu ohjelmakohtaisiin tilastoihin:
Kohdunkaulasyövän seulontatilastot
Rintasyövän seulontatilastot
Suolistosyövän seulontatilastot