Pohjoismaiset syöpäjärjestöt kirittävät EU:n tupakkapolitiikkaa
Pohjoismaisten syöpäjärjestöjen kattojärjestö Nordic Cancer Union (NCU) on tänä aamuna lähettänyt Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille avoimen kirjeen, jossa vaaditaan EU:n tupakkatuotedirektiivin päivitystä.
Nykyinen sääntely on jäänyt jälkeen tuotekehityksestä. Tupakkatuotedirektiivi ei kata riittävästi uusia nikotiinituotteita ja sääntelyssä on aukkoja, joita teollisuus hyödyntää. Nuorten nikotiinin käyttö kasvaa nopeasti uusien tuotteiden myötä. Erityisesti nikotiinipussit ja sähkösavukkeet ovat lisänneet nikotiinille altistumista ja lisäävät tutkitusti riskiä myös tupakoinnin aloittamiselle.
Syöpäjärjestöt vaativat, että kaikki nikotiinituotteet tulee saattaa yhtenäisen ja kattavan EU-sääntelyn piiriin. Jäsenmaille on myös turvattava mahdollisuus vähimmäistasoa tiukempaan kansalliseen sääntelyyn.
Tupakkatuotedirektiivi TPD:n päivitys on keskeinen askel EU:n terveyspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja pyrkimyksenä on saada asia tarkasteluun tämän vuoden aikana.
NCU:n avoin kirje kokonaisuudessaan.