Syöpään sairastuminen pistää usein myös ihmissuhteet uuteen järjestykseen
”Aiheutan kuitenkin pelkkää surua ja hämmennystä kertoessani syöpään sairastumisestani ystävilleni tai puolitutuille. En kestä niitä itkuisia silmiä, jota kertomani aiheuttaa. Tsempit ja voima- toivotukset tuntuu tyhjänpäiväiseltä juuri nyt. Olisiko helpompi vain vetäytyä pois tilanteista. Väsyttääkin.”
Ihmissuhteet ovat yksi tärkeimmistä voimavaroista. Ihminen kokee usein voivansa hyvin silloin kun hänellä on itselleen sopiva määrä sopivia ihmissuhteita. Usein muutamakin hyvä ihmissuhde voi olla riittävä. Arjessa tärkeintä onkin, että ihmissuhteet lisäävät jokaisen hyvinvointia eivätkä kuormita ja vie liikaa voimavaroja. Erilaiset tarpeet ihmissuhteille elämän aikana vaihtelevat paljon ja muutosta sekä vaihtelua tapahtuu luonnostaan, kuten me itsekin ihmisinä muutumme ja kehitymme. Kyse on toki myös vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidoista, mutta aina niitä voimavaroja ei löydy ja elämä vie kaiken huomion. Mitä silloin tapahtuu ihmissuhteille, kun ei vaan jaksa?
Kohtaamisen vaikeus
Entä sitten kun se kammottavin uutinen syövästä tulee? Kukaan ei halua jäädä täysin yksin sairastuttuaan syöpään. Ihmissuhteet ovat yksi tärkeimmistä voimavaroista myös sairastuneille, mutta siitä huolimatta aika haastavakin asia. Syöpään sairastuminen aiheuttaa epävarmuutta tulevasta, keskeyttää elämän ja aiheuttaa stressiä ja ahdistusta lähes kaikille. Siinä hetkessä samaan kuvioon astuu mukaan uusia tunteita ja mielialoja kuten vihaa, kateutta, pelkoa ja pettymystäkin. Ei olekaan enää helppoa tavata hyvää ystävää tai omaa sisarustaan.
Sairastunut pohtii usein ensin kenelle kertoa sairastumisesta. Kuka läheisistäni on se, kuka tämän uutisen pystyy ottamaan vastaan ja keneltä saan tukea? Ketä taas itse suojelisin tältä asialta? Kuormitanko ehkä ystävääni liikaa? Miten työyhteisössä asiaan suhtaudutaan? Jokaisen yhteydenoton ja kohtaamisen edessä itse sairastunut kokee epävarmuutta ja käy sen mahdollisia seurauksia läpi. Tämän saman ajatuskehän käy läpi myös ystävä, perheenjäsen kumppani tai vaikkapa työkaveri. Mitä voin sanoa ja voinko kysyä? Mitä jos itkettää? Voinko näyttää tunteeni avoimesti vai esitänkö reipasta?
Mistä puhuttais?
“Mitäs jos ei tänään puhuttaisi tästä syövästä ollenkaan?”
Tärkeintä olisi, jos voisi avoimesti puhua ja kertoa tunteistaan ja peloistaankin. Ystävä tai läheinen voi itse kysyä myös suoraan sairastuneelta mitä hän toivoisi ja mistä haluaisi puhua. Kanssakäymisen ja keskustelujen ei tarvitse aina liittyä syöpään ollenkaan. Moni sairastunut toivookin pelkästään normaalia juttelua ja hengähdystaukoa syövästä.
Jos ei ole aiemmin tottunut ilmaisemaan tunteitaan ja kertomaan avoimesti vaikeista asioista, ei se nyt syövän yhteydessä ole yhtään sen helpompaa ja voikin tuntua todella vaikealta. Kaikki kaipaavat kuitenkin usein tukea ja kokemusta siitä, että joku muu voi hetken kannatella. Tuettavaksi heittäytyminen ei ole helppoa. On hyvä kuitenkin muistaa, että yksin ei tarvitse yrittää selviytyä. Jospa vain silloin voisi avoimesti kertoa läheisille, että tänään en jaksa tavata, enkä löydä juuri nyt sopivia sanoja tai pyytää, että istuttaisiinko vain vaikka tässä ihan hiljaa.
Usein riittää, että on läsnä. Verbaalisesti ei tarvitse olla näppärä tai erityisen pätevä. Paljon merkitystä on myös sanattomalla viestinnällä ja läsnäolon taidoilla. Sairastunut ei yleensä kaipaa neuvoja eikä ratkaisuja tai jatkuvaa sääliäkään. Ihminen sairauden takana ei kuitenkaan katoa minnekään. Siellä se on, sama tyyppi. Ehkä vain vähän väsyneempi, kiukkuisempi, surullisempi, kaljumpi tai entistä urheampi.
Elämä on tässä ja nyt
”Yhtäkkiä löydänkin sairaalan käytäviltä toisen potilaan, jonka kanssa onkin maailman helpointa puhua.”
Elämään voi tulla sairastumisen myötä uusia ihmissuhteita ja vanhoja voi yhtälailla kadota. Syöpä on pelottava asia, joka voi aiheuttaa jopa lamaantumisen tunteita. Toisen surua voi olla vaikea kohdata. Usein joku toinen joka on kokenut vastaavaa elämässään ymmärtää parhaiten. Jollekin kohtaaminen ja juttelu vaikeista aiheista taas voi olla luonnostaan helpompaa kuin toisille.
Kun hoidot ovat ohi ja tilanne vähän tasaantunut, voi tuntua siltä että sairaus on myllertänyt ihmissuhteita rajummin tai syövästä toipunut kokee itse muuttuneensa paljon jopa niin paljon ettei tunne itseään ja omia ajatuksiaan enää ollenkaan. Kuka olen ja mitä haluan elämältä juuri nyt tai tulevaisuudessa? Mihin kelpaan? Näenkö kaiken näiden “syöpälasien” läpi tämä jälkeen? Sairaus ja sen läpikäyminen onkin yllättäen herättänyt uusia ajatuksia ja toiveita elämälle, joka on monelle sairastuneelle tässä ja nyt, eikä sitten joskus. Sekään ei ole yhtään väärin. Myös silloin on oikeus tehdä uusia valintoja elämässään, haaveilla, ehkä päästää irti menneestä, löytää uusia ystäviä, ihmissuhteita, ihastua tai jopa rakastua.
Syöpään sairastumisen ei pitäisi olla esteenä uusien ihmissuhteiden luomiselle ja itselle merkityksellisten päätöksien tekemiselle. Elämä ja ihmissuhteet muokkautuvat luonnostaan sairastumisen myötä, jos vain uskaltaa antaa niin tapahtua. Sairastunutkin voi löytää lopulta uusia ja tärkeitä ihmissuhteita ja kiinnostuksen kohteita omaan ainutkertaiseen elämäänsä. Kelpaat kyllä.
