Syöpäpotilas sai vertaistukea Työmatka-ryhmastä

Helsinkiläinen Helena Vermilä (61) sairastui rintasyöpään 2017. Hoitojen päätyttyä hän osallistui alkusyksystä Suomen Syöpäpotilaat ry:n työelämähankkeen vertaistukiryhmien ideointiin ja lokakuussa alkaneeseen Työmatka-ryhmään. Hän työllistyi osa-aikaisesti ostotehtäviin joulukuussa, mutta kävi vielä työllistymisen jälkeenkin ryhmässä.

Syöpä 2/2018
Julkaistu Syöpä-lehden numerossa 2/2018

Mitä tämänhetkinen työsi pitää sisällään?

Aloitin loppuvuodesta 2017 myyntitehtävissä, teen toimeksiantoja yrityksille, kun he tarvitsevat työasuja. Työn alussa on ollut paljon oppimista, kun oma tausta on enemmän ostotehtävistä. Työ on joustavaa ja teen töitä etänä kotoa käsin.

Tyypillinen työpäivä muodostuu siitä, että teen tutkimusta työasuista ja etsin tietoa mahdollisista kumppaneista ja asiakkaista, ja selvitän kuka yrityksissä tekee päätöksiä uusien asusteiden hankinnoista. Työhön kuuluu soittelua, googlailua ja pohdin yhdessä toimeksiantajan kanssa sopivia tuotteita, ehdotan yrityksille tapaamista ja esittelen tuotteita.

Ehdottomasti parasta työssäni ovat haasteet ja tekemisen meininki. Tapaan uusia ihmisiä ja luon kontakteja esimerkiksi messuilla. Työ on raskasta, mutta se antaa myös paljon. Työssäni saan tehdä hommia itsenäisesti, mikä sopii erinomaisesti minulle.

Haasteellisinta on se että minulla ei ole aikaisempaa kokemusta myyntityöstä, joten olen ehtinyt oppia paljon uutta. En pyöritä peukaloita ja tuijota tyhjyyteen. On hienoa että minut on uskallettu ottaa töihin.

Miten näet että esimies tai työkaverit voisivat parhaiten tukea syöpään sairastunutta?

Toivoisin että syöpä aiheena unohdettaisiin kanssakäymisessä, ellei sitten syöpään sairastunut itse halua puhua sairastumisestaan. Työpaikalla syöpää voisi kohdella vähän niin kuin flunssana.

Mukautettiinko työnkuvaa syöpäsairauden seurauksena, vai oliko syöpähistoria merkityksetöntä työllistymisessä?

Työnhaussa olin itse aktiivinen ja olin yhteydessä yhteistyökumppaneihin ja toin esille omaa motivaatiota työllistyä. Rekrytointivaiheessa kerroin rehellisesti sairastumisestani, mutta työllistymiseen vaikutti ensisijaisesti aikaisempi työhistoriani, kokemukseni ja into saada töitä. Tässä vaiheessa tuleva esimieheni ymmärsi henkisen puolen syöpään sairastumisessa. Hän vain totesi että eiks kaikki oo nyt ookoo.

Onko sairauden myötä suhtautuminen työhön muuttunut?

Kyllä, paljon on muuttunut. Olin aikaisemmin työnarkomaani, joka teki pitkiä päiviä. Sairastumisen jälkeen tapahtui radikaali muutos, olen oppinut mikä on elämässä tärkeää. Ei ole mitään järkeä tehdä hulluna töitä. Tällä hetkellä en turhaan stressaa, vaan osaan paremmin erottaa työ- ja vapaa-ajan toisistaan. Ehdin uimaan, hiihtämään ja tapaamaan ystäviä.

Mihin tarvittaisiin muutosta tai parannusta?

Omalla kohdallani syöpään sairastuminen johti lomautukseen. Olen edelleen lomautettuna, joten en voi tienata kuukaudessa paljoa.

Minkälaisia asioita toivoisit että Syöpäjärjestöt pitäisivät esillä?

Potilaan jälkihoito on tärkeää. Ihmiset suhtautuvat syöpään sairastumiseen eri tavoin, olisi hienoa jos syöpään usein liitettävä tabu murtuisi myös työelämässä. Tässä näen työnantajiin kohdistuvan tiedottamisen ensiarvoisessa roolissa. Työpaikoilla voisi enemmän kertoa että syöpähoidot ovat parantuneet eikä ihminen sairastumisen myötä välttämättä muutu hauraaksi. Varsinkin yksityisellä puolella työ on raakaa bisnestä, joten tämä saattaa vaikuttaa siihen, miten syöpään sairastuneeseen suhtaudutaan työpaikalla.

Mistä kuulit Syöpäjärjestöjen toiminnasta ja palveluista ja mistä tulit mukaan työelämähankkeeseen? Kauan olit ollut lomautettuna?

Sädehoidot päättyivät kesäkuussa 2017 ja eräänä päivänä samassa kuussa hoidosta kotiin tullessani tuli lomautussoitto. Lomautus astuisi voimaan kun sädehoidot sekä sairausloma loppuisivat kesäkuun loppuun mennessä. Olin aktiivisesti itse yhteydessä Syöpäjärjestöihin sekä työsuojeluun ja kyselin onko aivan normaalia, että työntekijä voidaan lomauttaa tämän sairastuttua. Tuntui siltä kuin seinät kaatuisivat päälle. Myös aikuiset lapseni olivat huolissaan äidistään.

Kuulin Suomen Syöpäpotilaista että Facebookissa on potilasverkostoja ja työelämähanke alkaisi myöhemmin syksyllä. Myöhemmin huomasin Facebookissa Paluu töihin -verkostosta kutsun ideapajaan ja siitä se lähti.

Ennen leikkausta olin tutustunut Syöpäjärjestöjen palveluihin ja sairaalassa sain sosiaalihoitajalta potilasoppaita. Hän myös kertoi vertaistukiryhmistä, mutta tässä vaiheessa en vielä pystynyt sulattamaan kaikkea saamaani tietoa. Palveluista kertominen on hyvä ele, mutta niistä olisi hyödyllisempää kuulla myöhemmässä vaiheessa.

Millaisessa elämäntilanteessa tulit mukaan toimintaan? Minkä asetit tavoitteeksesi?

Lähdin mukaan avoimin mielin, halusin katsoa mitä toiminta tuo tullessaan. Olin käynyt parikymppisenä psoriaatikoille suunnatun sopeutumisvalmennuskurssin, josta ei jäänyt paljoa käteen. Siksi ehkä pelkäsin että toiminnassa voivotellaan liikaa syöpää. Koen että mikään asia ei parane surkuttelemalla, vaan kaipaan ratkaisukeskeisempää suhtautumista omaan hyvinvointiin.

Mitä NYT ajattelet tuosta hetkestä, mitä silloin tarvitsit?

Tarvitsin ennen kaikkea työkaluja ja tukea ulkopuolelta tukemaan omaa aktiivisuutta. Toivoin eri näkemyksiä ja erilaista perspektiiviä syöpään suhtautumiseen.

Kenelle suosittelisit Työmatka-ryhmää ja mikä on ollut ryhmässä parasta?

Mielestäni jokaisen syöpään sairastuneen on hyvä miettiä omia tuntoja. Pudotus tulee jossain vaiheessa, jolloin puhuminen auttaa. Alussa ei tiedä mitään ja varsinkaan sitä miten isosta asiasta loppujen lopuksi syöpään sairastumisessa on kyse. Ihminen on epätietoinen.

Ryhmässä olemme avanneet hienovaraisesti omaa sisintä ja käyneet läpi tunteita. Jokaisen tilanne on erilainen ja kaikilla on ollut eri diagnoosi, mikä on ollut rikkaus ryhmän kannalta.

Millaisista asioista, toimintamuodoista ja henkilöistä on ollut sinulle hyötyä toiminnassamme?

Facebookissa liityin aikaisemmin vertaistukiryhmiin ja alussa sain hyvää tukea virtuaaliryhmistä. Mutta pidemmän päälle en halunnut velloa sairaskertomuksissa. Olen osallistunut vertaistukiryhmään Malmilla, ohjaaja Marketta on ollut todella hyvä.

Mikäli koit prosessin olleen hyödyllinen ja onnistunut, niin mitkä tekijät vaikuttivat onnistumiseen?

Työmatka-ryhmässä teemat ovat vaihdelleet tapaamiskertojen mukaan. Tärkeimmän avun olen saanut omien tunteiden sanoittamisesta. Olemme mm. työstäneet toistemme työhakemuksia ja ansioluetteloita sekä tottakai myös henkistä puolta. En kertonut sairastuttuani kovin monelle syövästä. Töissä kerroin ennen leikkausta ja hoitojen päätyttyä osalle sukulaisista.

Avainasemassa omaan työllistymiseeni vaikuttivat verkostot ja muilta saatu tuki hahmottaa omaa osaamista.

Miten näet työvoimaviranomaisen/työllisyyspalveluiden roolin omassa työnhaussa?

Ilman lisäresursseja ei voida antaa yksilöllistä palvelua työnhakijoille ja työttömille. Kävin TE-palveluiden pakollisessa infotilaisuudessa, mutta sen anti oli liian ylimalkainen. Olisin kaivannut henkilökohtaista neuvontaa, sillä olin pulassa uuden elämäntilanteen myötä.

Millaisena näet työelämäsi tulevaisuuden?

Olen kokenut hienoja onnistumisia ja olen uinut hyvin sisään työtehtäviini. Minua on kehuttu ja olen saanut arvostusta ihmisenä, iästäni huolimatta. Töissä vallitsee me-henki. Toiveena olisi tehdä töitä kokopäiväisesti ja että pääsisin eroon lomautuksen aiheuttamasta TE-raportoinnista.

Mitä muuta hyödyllistä elämääsi ajoittui/tapahtui toiminnassa mukana olon aikana, mikä edisti tavoitettasi?

On ollut hienoa tutustua muihin Työmatka-ryhmässä olleisiin. Mieleen on erityisesti jäänyt yrityskäynti osana ryhmää. Käynnin jäljiltä minulle melkein tarjottiin töitä, mutta olin siinä vaiheessa jo saanut toisen työpaikan. Ryhmissä olemme myös pohtineet työnantajan näkökulmaa, osatyökykyä ja iän vaikutusta työnhakuun. Yritysten kun tulee tuottaa voittoa, niin asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia kuin miltä ne voivat vaikuttaa.

Mitä sellaista olisit kaivannut mitä emme tarjonneet? Miten toimintaa voisi kehittää?

Sain osallistumisesta paljon irti, ilman ryhmää en olisi laittanut itseäni likoon ja olisi verkostoitunut siinä määrin. Ryhmässä on pohdittu monipuolisesti eri lähestymistapoja uusista näkökulmista. Työelämäaihe olisi tärkeä saada pysyväksi elementiksi Syöpäjärjestöjen toimintaa. Jatkossa haluaisin myös tietää enemmän sopeutumisvalmennuksesta ja kuntoutuksesta. En ole vielä hakenut sopeutumisvalmennukseen.

Kolme asiaa, jotka tasapainottavat työtä ja vapaa-aikaa?

1) Liikunta ja ulkoilu
2) Kulttuuri: museot ja näyttelyt
3) Ystävät

Teksti: Emma Andersson
Kuva: Antero Aaltonen

Kirjoittaja työskentelee työelämähankkeen koordinaattorina Suomen Syöpäpotilaat ry:ssä.

Mietitkö työelämän asioita syöpään sairastumisen myötä?
Suomen Syöpäpotilaat ry:n Minä, syöpä ja työ -hanke tarjoaa vertaistukea, kannustusta, tietoa, verkostoja ja tapahtumia.

● Miten voi osallistua toimintaan (ryhmä- ja yksilöohjausta kasvokkain ja etänä, neuvontaa, teematapahtumia): syopapotilaat.fi/osallistu
● Kirjoita Terveisiä työelämästä -blogisarjaan aiheesta (Minä,) syöpä ja työ/opiskelu/jaksaminen:
syopapotilaat.fi/ajankohtaista/blogit
Kesän kirjoitushaaste
● Lisätietoa Facebookista: @syopapotilaat ja @paluutoihin

Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Suomen Syöpäyhdistys sekä Etelä-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistykset.