Kirja kuolemasta onkin kirja elämästä

Mitä tekisit, jos tietäisit kuolevasi? Mihin haluaisit loppuelämäsi käyttää? Näitä kysymyksiä pohtii Paul Kalanithi kirjassaan Henkäys on ilmaa vain.

Syöpä 2/2018
Julkaistu Syöpä-lehden numerossa 2/2018

Kaikki me kuolemme, enemmin tai myöhemmin. Paul Kalanithi joutui kohtaamaan kuoleman 36-vuotiaana. Hän oli juuri valmistumassa oleva neurokirurgi, kun sai tietää sairastavansa parantumatonta keuhkosyöpää.

Paulilla oli kaksi intohimoa ja kaksi akateemista koulutusta. Hän oli suunnitellut työskentelevänsä ensin kaksikymmentä vuotta neurokirurgina ja tutkijana, toiset kaksikymmentä vuotta kirjailijana. Saatuaan tiedon elinaikansa rajallisuudesta, joutui hän pohtimaan kuka oikein on ja kuinka kauan.

Elämä jatkuu

Diagnoosi ei ollut kaiken loppu. Paul päätti, että vaikka kuolema oli tunkeutunut hänen elämäänsä, olisi hän elossa kunnes oikeasti kuolisi. Hän päätti jatkaa työtään leikkaussalissa, vaikka se olisikin raskasta. Hän päätti elää myös toisella tavalla: he aloittivat vaimonsa Lucyn kanssa hedelmöityshoidot. Ja kolmas päätös elää konkretisoitui – tosin postuumisti – tämän kirjan muodossa.

Paul käytti koko elämänsä elämän ja kuoleman pohtimiseen. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Mikä on kuolema? Millaista on elämisen arvoinen elämä? Näihin kysymyksiin hän etsi vastauksia niin kaunokirjallisuudesta kuin lääketieteestäkin. Neurokirurgiassa kysymykset konkretisoituivat: operoimalla millimetrin verran väärässä paikassa saattoi potilaan persoonallisuus muuttua täysin tai tulla locked-in -syndrooma, jossa katoaa puhe- ja liikuntakyky.

Lääkäristä potilaaksi

Mielenkiintoisen näkökulman tarjoaa Paulin roolin muuttuminen lääkäristä potilaaksi. Kun hän astuu tuttuun sairaalaan potilaana, on lääkärintakin tuoma auktoriteetti poissa. Lääkärit ovat kyllä valmiita keskustelemaan hoidosta, mutta päätösvalta on heillä. Hoitava lääkäri Emma – kyllä, Paulilla oli koko ajan oma lääkäri, joka vastasi myös lomamatkoillaan hänen puheluihinsa – ei suostunut antamaan elinaikaennusteita, vaikka Paul kuinka niitä tivasi.

Paul pystyi itse selvittämään paljon lääketieteellisiä faktoja hoidostaan. Merkityksellisimmiksi muodostuivatkin keskustelut elämästä. Lääkäri ohjasi Paulin pohtimaan mikä elämässä on tärkeää, mihin hän haluaa jäljellä olevan elämänsä käyttää. Olennaista oli myös lupa olla pelkästään potilas, jättää vastuu hoidosta lääkärille. Erityisesti tämä korostui kuoleman kohdatessa.

Motiivina auttaminen

Paulille tärkeää oli ihmisten auttaminen. Sitä hän teki tutkijan ja lääkärin työssään. Auttaminen oli myös tämän kirjan kirjoittamisen motiivina. Pohdittuaan koko ikänsä kuolemaa ja jouduttuaan kohtaamaan sen lähes päivittäin ensin neurokirurgina ja sitten myös oman – liian aikaisin päättymässä olevan elämänsä kautta – halusi hän auttaa myös muita ymmärtämään, mistä kuolemassa on kyse. Kuoleman tiedostaen voimme ymmärtää mitä elämisen arvoinen elämä on.

Joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Vuosi Henkäys on ilmaa vain -kirjan julkaisusta ilmestyi niin ikään postuumisti 39-vuotiaana rintasyöpään kuolleen Nina Riggsin kirjoittama The Bright Hour (ei vielä julkaistu suomeksi).  Kirjailijoiden lesket ovat sittemmin päätyneet seurustelemaan keskenään. ”Olen hämmästynyt siitä, miten naurettavaa tämä on ja toisaalta kuinka luonnollista tämä on samaan aikaan”, kertoo Lucy Kalanithi suhteestaan John Dubersteinin kanssa The Washington Postin artikkelissa tammikuussa. Elämä jatkuu.

Anne Lindfors

Kirjoittaja on Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja ja Pirkanmaan Hoitokotia ylläpitävän säätiön hallituksen puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut Henkäys on ilmaa vain -kirjasta myös blogiinsa Pelasta maailma.