Karoliina parantui: ”Kiire saa jäädä”

Karoliina Hellén oli voinut pitkään huonosti, ja kun hän sai diagnoosikseen ¬Hodgkinin lymfooman¬, tilanne oli hyvin vakava. Syöpä oli aggressiivinen ja pitkälle edennyt, ja lääkärit epäilivät, jäisikö hän henkiin. Vaikeimman sairauden vaiheen aikana Karoliina lupasi itselleen yhden asian: – En palaa enää koskaan kiireiseen elämään, vaan teen vain sellaista, mikä tuntuu oikealta, hän kertoo.

Syöpä 4/2018
Julkaistu Syöpä-lehden numerossa 4/2018

Karoliina Hellén, 38, avasi joogastudion tammikuussa 2017. Kynttilät palavat lyhdyissä oven sisäpuolella. Sisääntuloaula on maalattu rauhallisin sävyin, ja halukkaille on tarjolla kupillinen yrttiteetä.
Karoliinan matka tänne kesti kymmenen vuotta. Vuoden 2007 tienoilla hän alkoi ravata lääkärissä. Hän tunsi itsensä jatkuvasti väsyneeksi ja uupuneeksi, vaikka piti itsestään hyvää huolta, treenasi ja söi järkevästi. Hän oli herkkä infektioille, ja hänellä oli usein kuumetta ja myöhemmin myös rinta- ja vatsakipuja. Taustalla oli kyllä huoli syövästä. ­Suvussa sekä äidin että isän puolella oli Hodgkinin ja Non-Hodgkinin lymfoomaa.
Mikään lääkärikäynneistä ei johtanut jatkotutkimuksiin, vaikka oireet jatkuivat.
– Tsemppasin kovasti. Tein töitä, treenasin paljon ja romahdin aina välillä.

Nielemisvaikeudet
Karoliina huomasi syyskuussa 2012 kovan treenin jälkeen yllättäen kaulassaan kyhmyn. Se näkyi selvästi, ja nieleminen alkoi olla vaikeaa. Silloin hän sai diagnoosikseen akuutin kilpirauhastulehduksen, jota hoidettiin kahden kuukauden Burana-kuurilla.
– Painoni putosi ja vointini huononi. Sain kerjättyä lähetteen kilpirauhassairauksien erikoislääkärille, ja asiat alkoivat edetä nopeasti. Sain pian lääkäriajan ja tein oireistani luettelon. Niitä tuli kaksi A4-sivua täyteen. Lääkäri totesi, ettei niillä ollut mitään tekemistä kilpirauhasen kanssa.
Biopsioiden jälkeen joulukuussa 2012 Karoliinalla todettiin pitkälle edennyt Hodgkinin lymfooma. Hänellä oli useita etäpesäkkeitä eri paikoissa, muun muassa pernassa, joka oli suurentunut.
­- Minun tapauksessani oli omituista, että diagnoosin saaminen oli helpotus – en ollut luulosairas tai päästäni vialla, kuten eräs lääkäri tuntui ajattelevan.

Vähän lisäaikaa
Lääkärit eivät antaneet Karoliinalle paljon toivoa.
– Solumyrkkyhoito aloitettiin heti joulun jälkeen, jotta saisin vähän lisäaikaa. Olin valmis kokeilemaan kaikkea. Sain samaan aikaan vaihtoehtoista tukihoitoa, joka sisälsi muun muassa vitamiineja, joogaa ja hengitysmeditaatiota.
Karoliina sai erilaisia solumyrkkyjä ja myöhemmin myös Adcetris-lääkityksen, jota hän pisti itseensä päivittäin.
– Päätin parantua. Minulla oli mies ja kolme lasta. Nuorin lapseni on syntynyt vuonna 2006. Hän oli päiväkodissa, kun hoidot alkoivat, Karoliina kertoo.
Niihin aikoihin hänellä oli hankalia keuhkoinfektioita, jotka pitivät häntä sairaalassa useita viikkoja.

Paraneminen
Hoito alkoi tehota. Jokaisella käynnillä tilanne näytti paremmalta kuin edellisellä kerralla. Syöpä oli parantumassa, ja lääkärit olivat yllättyneitä.
– He olivat haltioissaan. He sanoivat, että olin siihen mennessä ainoa, joka oli jäänyt henkiin niin aggressiivisen sairauden jälkeen.
Huhtikuussa 2014 Karoliina sai Turun yliopistollisessa keskussairaalassa kantasolusiirron. Hänelle ei onnistuttu löytämään luovuttajaa, vaan häntä hoidettiin omilla puhdistetuilla kantasoluilla. Siihen päättyivät hoidot.
Sen jälkeen Karoliinalla on ollut seurantakäyntejä puolen vuoden välein. Viimeinen on tänä keväänä.
– Se on stressaavaa joka kerta. Olen edellisellä viikolla väsynyt ja ärtynyt ja tunnen kaikkea mahdollista, ja arkeen palaaminen kestää useamman viikon, hän sanoo.

Sivuvaikutukset jäivät
Karoliina on hengissä, mutta hoidot ovat jättäneet jälkensä. Hänellä on nivelrikkoa ja nivelsärkyjä. Hän on herkkä äänille ja valoille, ja muisti pätkii. Hän uupuu helposti, jos kuormitusta on liikaa.
– Olen sataprosenttisesti elämässä kiinni, mutta en työelämässä.
Ennen hän oli hieroja, mutta siitä tuli liian vaikeaa käsien nivelrikon takia. Sen sijaan hän keskittyi joogaan.
– Haluan jakaa innostustani joogaan ja hengitysharjoituksiin. Vedän jopa kymmenen ryhmää viikossa. Minulle tekee hyvää nähdä muiden voivan joogan avulla hyvin. Pidän myös tunteja, jotka sopivat syöpähoidoissa käyville tai hoidot jo saanneille. Olen ollut työ- ja liikuntanarkomaani, mutta nyt minun on pakko hidastaa tahtia. Päivässäni voi olla joogatuntien lisäksi vain yksi muu ohjelma, enempää en jaksa. En halua enää koskaan stressiä ja kiirettä, hän sanoo.

Toivon valaja
Karoliina haluaa myös auttaa ja tukea muita, joilla on vaikeaa.
– Haluan valaa toivoa ja saada muutkin elämään tässä ja nyt, tarttumaan hetkeen ja tekemään sitä, mikä heistä tuntuu oikealta, hoitamaan sisintään yhtä hyvin kuin ulkokuorta. Ajattelen syöpääni lähinnä seurantakäyntien yhteydessä ja sitä, uusiiko se. Siinä tapauksessa tiedän ainakin, että minulle sopiva kantasolujen luovuttaja on löytynyt.

Teksti: Helena Forsgård
Kuvat: Kjell Söderlund