Siirry suoraan sisältöön

Harvinainen syöpä ei ole vauhtia hidastanut

Helsinkiläinen Jarmo Kaitanen sairastaa harvinaista lisämunuaisen kuoren syöpää. Se ei ole juurikaan jarrutellut paitsi ehkä hieman hidastanut energisen ja vauhdikkaan miehen menoa.

Syöpä 3/2018
Julkaistu Syöpä-lehden numerossa 3/2018

Kaitasen sairaushistoria alkoi 2000-luvun alkupuolella. Kaitanen asui tuohon aikaan Marjaniemessä omakotitalossa. Hänellä oli tapana vetää leukaa vähintään 10 kerran annoksina. Sitten erään kerran hän pystyi vetämään vain kolme kertaa. Lopulta puhti loppui kokonaan.

– En saanut yhtään vedettyä. Välillä juoksin hirveästi, mutta sitten kaikki voimat lihaksista katosivat. Muutuin ihmeen väriseksi, hän kertoo.

Samaan aikaan hän teki isoja purku- ja romuhommia Finlaysonin Forssan tehtaalla. Siellä hän sai kaksi keuhkoveritulppaa. Ensimmäinen veritulppa pudotti hänet sängystä forssalaisessa hotellissa. Toinen tuli autoa ajaessa, mutta hän pääsi kuitenkin ehjänä kotiin.

”Jalkapallon” kokoinen kasvain

Hän kuvailee vuotta 2009 kaikkien vaivojen vuodeksi. Työterveyshuollossa tehtyjen testien mukaan hän oli huippukunnossa, mutta olo ei vain tuntunut siltä.

– Puhti loppui. Forssassa työterveyslääkäri ihmetteli tukan lähtöä ja pisti verikokeisiin, soitti hetken päästä, että nyt äkkiä ultraääneen Helsinkiin. Olin tosi huonossa kunnossa, kaaduin asfaltillekin, Kaitanen muistelee.

Kaitasen elimistö oli aivan sekaisin. Lisämunuaisen toiminta oli häiriintynyt kasvaimen ansiosta ja se sekoitti koko kropan. Sitä ei kuitenkaan tiedetty vielä tässä vaiheessa.

– Makasin kaksi kuukautta Meilahden sydänosastolla eikä minulle tehty mitään. Veri piti saada leikkausta edellyttävälle tasolle ja se kesti kaksi kuukautta.

Kasvain löytyi lopulta lisämunuaisen kuoresta. Se oli valtavan kokoinen, kuin jalkapallo, joka oli kiinnittynyt lisämunuaiseen, munuaiseen ja haimaan.

– Se leikattiin pois eikä haimalle tarvinnut tehdä mitään. Lääkäri vain ihmetteli, miten on mahdollista, että seikkailen edelleen täällä. ”Jalkapallosta” johtui, että veri meni paksuksi, minulla oli hirveä verenpaine ja keuhkoveritulpat, Jarmo Kaitanen kertoo.

Leikkauksessa otettiin pois vasemman puolen lisämunuainen ja munuainen, mutta haima säilyi.

Ensin keuhkot, sitten maksa ja päälle vielä tuberkuloosi

Kaitasen vastoinkäymiset eivät päättyneet vielä tähän. Leikkauksen jälkeen otetuissa syöpäkokeissa löydettiin etäpesäkkeitä molemmista keuhkoista. Sytostaattihoito alkoi kesäkuussa 2010.

Kaitanen sai sytostaatteja kerran kuussa viikon ajan. Koko kuuri kesti puoli vuotta. Kun se oli ohi, ilmeni, etteivät keuhkojen etäpesäkkeet olleet lainkaan pienentyneet.

Lopulta lääkärit olivat sitä mieltä, ettei hoito ole tepsinyt eikä muuta hoitokeinoa ole kuin leikkaus.

– Keuhkoni leikattiin molemmilta puolilta kolmen viikon välein. Toinen puoli tammikuun lopulla ja toinen helmikuussa.

Kaitanen muistelee, että keuhkoleikkausten jälkeen oli hyytävän kylmä talvisää.

– Kävelin vain sinnikkäästi pitkiä matkoja joka päivä, vaikka tuntui kuin elimistöä olisi pistelty puukolla.

Hän kävi säännöllisesti syöpätesteissä ja alkoi jo kuntoutua. Mutta elämä ja varsinkin elimistö yllätti jälleen. Etäpesäkkeitä löydettiin tällä kertaa maksasta.

– Tuli taas lähtö leikkaukseen. Kirurgi katseli kuvaa maksasta ja totesi, ettei tämä olekaan leikin asia. Kuvasta ei näkynyt, kuinka paljon siinä oli kasvainta. Maksasta pitää jäädä vähintään 30 prosenttia jäljelle, jotta leikkauksen jälkeen pystyy elämään, Kaitanen kertaa kokemaansa.

Kirurgi kertoi vielä, että jos näyttää epävarmalta, hän lyö kaiken takaisin vatsaan.

Maksa leikattiin kesällä 2012. Siitä jäi jäljelle minimaalisin määrä. Kaitanen arvioi, että rajoilla oltiin, mutta henkiin hän jäi.

Kolmen kuukauden päästä hänelle kuitenkin kerrottiin, että maksa on saman kokoinen kuin leikkauksen alkaessa. Päällä oli voimakas Lysodren-lääkitys, jota varten verta lähetettiin Pariisiin ja lääkityksen teho tarkistettiin siellä.

Keuhko- ja maksasyövissä oli varmasti jo tarpeeksi kestämistä, mutta vielä odotti yksi yllätys. Puolen vuoden päästä maksaleikkauksesta Kaitaseen isku tuberkuloosi vuodenvaihteessa 2012-2013.

– Olin kolme viikkoa suljetussa huoneessa. Se oli kamala kevät. Tuberkuloosilääkkeet olivat valtavan voimakkaita ja samaan aikaan minulla oli vielä Lysodren-lääkityskin päällä.

Kesällä 2018 Jarmo Kaitanen sanoo tuntevansa olonsa terveeksi. Kunto on kohentunut erityisesti viime kesästä lähtien. Enää ei ole outo ja raskas fiilis.

Hän on viime aikoina pitänyt huolta kunnostaan kävelemällä, painoja nostelemalla, venyttelemällä ja voimistelemalla.

– Minulla on halu yrittää eteenpäin. Olen tehnyt töitä liike-elämässä kaiken aikaa sairaudenkin aikana. Jotain pimeitä hetkiä on ollut, muun muassa silloin, kun sain tuberkuloosin ja jouduin eristyksiin kolmeksi viikoksi.

Jarmo Kaitasen lisämunuaisen toimintaa seurataan jatkuvasti. Puolivuosittain katsotaan, toimiiko lisämunuainen niin kuin pitäisi. Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä. Hän syö lääkkeitä vain lisämunuaisen toiminnan ja kilpirauhasen vajaatoiminnan takia.

Kaitanen ei ole miettinyt sairautta 15 vuoden aikana. Hän on hoidellut yritysten päivittäiset asiat laskuineen ja kirjanpitoineen eikä ole tullut mieleenkään, ettei niin kuuluisi tehdä.

– En ole ikinä säälinyt enkä surkutellut itseäni. Sairauteni eivät ole myöskään ylpeyden aihe, mutta en tiedä, olisinko muuten kuin työtä tekemällä voinut mennä eteenpäin, hän miettii.

Teksti Mirja Karlsson

Kuvat Antero Aaltonen